Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Boheemi taidemaalari sairastuu psykoosiin

Maaria Oikarinen: Lucian silmät
Arktinen Banaani 2017

Maaria Oikarisen teos ”Lucian silmät” avaa lukijalle kirjan päähenkilön kokemuksen hektisestä taiteilijaelämästä ja siitä aiheutuneesta psykoosista. Kirjan pää-henkilö on Janna Ovaska, taidemaalari, joka sairastaa bipo-laarista psyyken sairautta. Jannan maailma on kaoottinen, täynnä ärsykkeitä, värejä, muotoja, ihmisiä, tavaraa, vaatteita, kenkiä, kalliita käsilaukkuja. Janna on jollain tasolla pinnallinen ihmi-nen, joka pyrkii hallitsemaan muita ihmisiä ja syyttelee heitä epäonnistumisistaan. Hänen arkensa luomisvaiheessa on täysin hillitöntä, paljoutta. Hän pukeutuu värikkäästi ja ostaa koko ajan uusia asusteita sekä tapaa uusia ihmisiä. Ideat vilisevät päässä nopeassa tajunnanvirrassa.

Työskentelyjaksojensa välissä hän juo samppanjaa ja viettää ylellistä erotiikan täyttämää elämää ja samalla laiminlyö perhettään. Kotona odottaa mies, Petri, joka ottaa vastuun perheestä – Jannan tyttärestä Hilmasta ja yhteisistä lapsista, kaksosista.

Kirja on kuvaus taiteilijasta, joka työntäyteisen luomiskauden ja hillittömän ”makean elämän” pyörteissä joutuu sairaalaan suljetulle osastolle. Janna näkee kaiken väreissä ja myös kuulee ääniä manian kanssa painiskellessaan. Sairaalakuvaus potilaineen on todentuntuinen ja huumori, jonka kautta kirjailija kuvaa myös muita potilaita, on osuvaa.

Kirja rakentuu ensin Jannan luovuuden kuvaukselle – taulut kuvaavat erilaisia fiktiivisiä, merkittäviä naisia ja heidän kohtaloitaan. Taulujen kautta kirjailija pohtii myös hieman tämän päivän naisen asemaa. Lukija alkaa tässä vaiheessa odottaa syvempääkin eri naishahmojen tutkistelua. Yksi luku keskittyy ääni-maailman kuvaamiseen dialogeineen. Sitten kirjassa on eri kertojien näkökulmasta valotettu heidän suhdettaan Jannaan ja Jannan elämään. Äänensä saavat esiin Jannan mies Petri, tytär Hilma ja Hilman kuollut isä Uljas. Jannan elämä hahmottuu myös Hilman kokemuksen kautta, psyyken sairaudesta kärsivän naisen lapsena. Loppupuoli kirjasta rakentuu Jannan sairaalajakson kuvaamiseen.

Kirjassa ei kuvata esimerkiksi romaanihenkilöiden ulkoista olemusta, paikkoja tai rakennuksia. Lukija voi itse luoda mielikuvansa henkilöistä ja ympäristöstä, jossa he elävät. Ehkä kirjan rakenne voisi olla johdonmukaisempi ja selkeämpi, vaikka toisaalta toisistaan näennäisesti irralliset luvut muodostavatkin yhdessä yhtenäisen kuvan päähenkilöstä ja hänen todellisuudestaan.

Lainaus sivulta 231: ”Karuselli, se on hyvä kuva siitä mitä tapahtui. Kun laite alkaa pyöriä tarpeeksi lujaa, on mahdotonta hypätä pois. Ensin on hauskaa: maisema vaihtuu, aurinko liikkuu, on ihanaa nostaa kasvot kohti tuulta, on ihanaa kikattaa ja tuntea väreet vatsanpohjassa. Mutta sitten, pyöritys ei lopu, karuselli jatkaa; silmissä vilisee ja alkaa oksettaa, pää tuntuu hajoavan, koko maailma kieppuu, ja vauhti vain kiihtyy, karuselli pyörii, eikä sen kyydistä pääse pois.”

Sairaalassa Janna kokee maalaamansa ”Lucia” –taulun puhuttelevan häntä. Hän istuu suljetulla osastolla silmät peitettynä liinalla, koska samaistuu tauluunsa, jossa ”Luciasta” näkyy vain silmät. Taiteilijana hänellä on lahja työs-tää sairauttaan taulujensa kautta – maalata auki kokemustaan. Kirjailijan kuvaus psykoosista on todentuntuinen, samoin kun Jannan äänien kuuleminen – on mahdollista, että äänet voivat joillakin ihmisillä muodostaa tämän kaltaisen todellisuuden.

Lukukokemuksena kirja on ennen kaikkea kurkistus taidemaalari Jannan elämään. Se on myös taitava kuvaus psyy-ken sairaudesta sen tietyissä vaiheissa. Kun kirja loppuu lukija, on valmis päästämään irti – Jannakin on päässyt sairaalasta kotiin.


Annikka Niinikoski

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?