Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Äänten kuuleminen mystisenä kokemuksena - kulttuuriset selitykset

VTT Susanne Ådahl

 

Susanne ÅdahlSusanne ÅdahlTutkimus ihmismielestä ja toisista todellisuuksista

 

Miksi mystinen kokemus kiinnostaa minua? Toimin tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa monitieteel-lisessä tutkimusprojektissa Mieli ja toinen, joka etsii yliluonnollisten kokemusten ja mielikuvien lähdettä ihmismielestä. Haluamme ravistella entisiä ihmismieltä koskevia asenteita. Yksi niistä on ihmismielen tutkimuksen perustuminen luonnontieteellisen totuuden kriteereille, joihin inhimillinen kokemus ei kuulu. Toinen on länsimaisen tieteen ihmismieltä koskeva käsitys, jossa on tarkka raja sisäisen maailman ja ulkomaailman välillä. Monissa kulttuureissa mieli käsitetään rajoiltaan huokoiseksi ja siten läpäiseväksi toisille todellisuuksille. Vaikka luonnontieteet kiistävät sellaisen mahdollisuuden, todellista tietoa ihmismielestä voidaan saada vain tutkimalla, millaisia mielikuvia ihmisillä todella on – ei toistamalla sitä, millaiset mielikuvat olisivat luonnontieteiden valossa oikein. 

 

Oma tutkimukseni aihe on äänien kuuleminen ja mitä se tarkoittaa inhimillisenä kokemuksena. Olen haastatellut 18 äänten kuulijaa heidän ääni-kokemuksistaan. Äänien kuulemisen kokemus toimii esimerkkinä mielen huokoisuudesta ja kertoo mielen luovuudesta tuottaa mielikuvia ja puhetta, joka muokkaa kuulijan elämää merkittävällä tavalla. Minua kiinnostaa seuraavat kysymykset: Miten mieli on vuorovaikutuksessa toisien mielien kanssa? Miten ihminen voi olla vuorovaikutuksessa ’toisten’ kanssa oma mielen sisällä?

 

 

Mieli ja tiede

 

Kerrataanpa lyhyesti tieteen ja rationaalisuuden historiaa, jotta voimme selvittää mitä nykyään ajatellaan mielestä ja tietoisuuden prosessista. Elämme utilitaristisen tieteen aikakautta, jonka mukaan psyykellä ei voi olla yhteyttä toisiin todellisuuksiin ja että kaikella kanssakäymisellä tulee olla tieteelliset todisteet, jotta sen katsotaan voivan olla olemassa. Tämän vastakohtana on romanttinen näkemys maailmasta yhtenäisenä organismina eikä niinkään atomisoituneena koneena. Romanttinen näkemys arvostaa vaikeasti kuvailtavaa inspiraatiota transpersonaalisesta kokemuksesta, jota on vaikea kuvailla sanallisesti.

 

Selvittäessäni mielen luonnetta ja sitä mitä kaikkea mieli kykenee tekemään, olen törmännyt kahteen vallitsevaan ajatusmalliin, joita nyt lyhyesti kuvailen. Ensimmäisenä ajatus siitä, että todellisuuden luonne on yksittäinen ja näkyvä – ainoa oikea maailma meille on näkyvä maailma, jonka olemassaolon voimme todistaa tieteellisten tutkimusmenetelmien avulla. Tämä ajattelumalli rajaa ulkopuolelle kokemukset, jotka tapahtuvat näkymättömässä aineettomassa todellisuudessa, kuten esimerkiksi mielikuvitukseen tai vaistoon perustuvat (Greenwood 2005). Se rajaa ulkopuolelle esimerkiksi ihmisille yleiset uskonnolliset kokemukset jumalan olemassaolosta ja uskon jumalan olemassaoloon, vaikkei sitä voidakaan tieteellisesti todistaa. Tämä on irrationaali usko, joka on kuitenkin monien ihmisen, mukaan lukien tiedemiesten, arvopohja. Kautta aikojen on ollut laajaa empiiristä todistusaineistoa näkymättömän, mystisen ja omituisen kokemisesta, jota voidaan kutsua transpersonaaliseksi kokemukseksi. Vuonna 1902 julkaistussa klassikkoteoksessaan “Uskonnollinen kokemus” filosofi ja psykologi William James kirjasi lukemattoman joukon mystisiä, näkymättömiä kokemuksia. On olemassa tällaisten kokemusten historiallinen traditio.

 

Toisena on ajatus rajatusta tai suljetusta mielestä. Luonnontieteiden tai neurobiologian näkemys mielestä on yhtä kuin aivot, joka on neurokemiallisten prosessien ohjaama elin. Kun se ei toimi kunnolla syynä on kemiallinen (hormonaalinen) epätasapaino. Heille, joilla on vajaatoimintaa, kemiallinen epätasapaino voi aiheuttaa merkkejä (oireita) kuten ääniin, kosketukseen liittyviä, tai visuaalisia hallusinaatioita. Ne tulee poistaa lisäämällä kemikaaleja, eli lääkitystä. Tässä näkemyksessä hämärtyy kokevan mielen olemassaolo, mielen, joka on vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristön kanssa silloin kun mieli liittyy siihen miten toiset henkilöt ja heidän mielensä tekevät ja sanovat, kuinka he kommunikoivat meidän kanssa. Mielen huokoisuus on aiemmin historiassa ollut hyväksyttävä ja normaali ilmiö, kuten sosiologi Charles Taylor (2007) toteaa.

 

Filosofi ja matemaatikko René Descartesin Sopimus sielun kärsimyksistä (1649) ja Ihmisruumiin kuvaus (1648) -teosten julkaisusta lähtien mieli on liitetty yksilön järkeen ja on sijoitettu aivoihin.

Hänen mielestään mieli oli irrallaan ruumiista koska mieli hallitsee ruumista. Se myös mahdollisti ihmisille hallita eläimiä ja luontoa. Tämä on suurelta osin muokannut sitä miten näemme mielen ja minkälaista tutkimusta mielestä on tehty. Tällä hetkellä enenevä määrä tutkimuksen rahoituksesta menee niin sanotuille “koville tieteille”, neurobiologiseen mielen tutkimukseen ja aivokuvantamisiin. Sosiologinen ja kulttuurinen ymmärrys mielestä on sitä vastoin saanut vähemmän huomiota. Historiallinen, filosofinen ja poikkikulttuurinen tutkimus osoittaa, että eri kulttuureilla on hyvin erilaisia teorioita mielestä.

 

 

Kokijoiden näkökulma

 

Aloitan kahdesta sitaatista. Tämä ensimmäinen on antropologi Tanya Luhrmannin kirjasta When God Talks Back (vapaasti käännetty: Kun Jumala vastaa), joka ilmestyi vuonna 2012 ja käsittelee karismaattisen uskonnollisen liikkeen jäsenten kokemuksia Jumalan äänen kuulemisesta:

 

”Sitten he (rukousryhmän jäsenet) rukoilivat puolestani ja tunsin, ei suorastaan sähkövirtauksen, mut niin kuin kehoni olisi koskettanut joku valtava voima. Tärisin vaan koska en pystynyt käsittelemään kaikkea sitä kamaa jota minuun kaadettiin. He sanoivat ’tule pyhä henki ja täytä hänet kunnes hän on ääriään myöten täynnä’. Olin todella levoton ja sit he sanoivat ’onko joku [pyhän hengen] lahja jota haluat?’ Minä ajattelin että ’Otan mitä tahansa. suhtaudun avomielisesti parantamiseen, kielillä puhumiseen, ihan mitä vaan, en välitä koska tämä on ihmeellistä.’ Kun olin sitä sanonut, tuntui kun sisälläni olisi ollut joku muu huutamassa, pyrkimässä ulos ja olin vaan häkeltynyt. Ja kun he rukoilivat ylläni kieleni rupesi liikkumaan ja he sanoivat ’puhu vaan’. Aloin vaan puhumaan. En tiennyt mitä oli tapahtumassa. En tiennyt mikä kieli se oli. Sain kielillä puhumisen lahja sinä päivänä. Se oli kerta kaikkiaan ällistyttävää.” (Sam, 35v mies)

 

Ja vielä toinen sitaatti omasta tutkimuksestani. Tässä puhuu Kirsi:

 

”Mul oli niitä satoja ääniä. Ne ei ollut vaan kymmeniä, ne oli satoja ääniä. Samalla kun oli niitä intohimon tunteita niin samalla oli semmoinen kipu sielussa, et se on semmosta viiltävää kipua niinku sielussa [-]. Koin sen että alko vuotaa semmosta hyvää oloa niinku vettä olis tullut joka paikkaan tänne sielun sisään joka vei sitten ne kaikki kivut pois [-]. Niin mulla sitten kuulu semmoinen joku metallin hohtoinen ääni joka sanoi että tämä on kutsu raamatun opettajaksi. Minä vastasin rukouksessa siihen kutsuun että kyllä mä mielelläni raamattua tässä opettaisin mutta et sä nää et mä oon täällä sängyn pohjalla ja en mä pysty opettaa kenellekään täältä yhtään mitään….(nauraa) ja sitten meni kuitenkin niin että ku mä sain sen kutsun mä rupesin taas lukemaan raamattua ja perustin raamattupiirin myöskin.” (Kirsi, 37 v nainen)

 

Eroavatko nämä kokemukset toisistaan vai onko kyse samanlaisesta kokemuksesta? Onko kielillä puhumisella ja äänten kuulemisella joku yhteys?  Kirsi kutsuu itseään äänten kuulijaksi jonka äänten kuulemisen kokemus tuli hänelle pyytämättä ja yllättäen. Kirsi sairastaa skitsofreniaa, mutta oli jo uskovainen ennen sairastumista ja hän toimi vieläkin raamatun opettajana. Sam on amerikkalaisen karismaattisen uskonnollisen rukousryhmän jäsen joka aktiivisesti pyrkii rukouksen kautta kokemaan Jumalan läsnäoloa ja kuulemaan hänen äänensä. Hänellä ei ole lääketieteellistä diagnoosia. Molemmilla on ollut mystinen kokemus.

 

 

Mikä on mystinen kokemus?

 

On olemassa monta määritelmää mystisestä kokemuksesta ja nämä useimmiten pohjautuvat modernin mystiikan tutkimukseen. Mystiseen kokemukseen liittyy tietoisuuden tilan muuttuminen, ihminen esimerkiksi kokee, että hän on yhtä kaiken kanssa. Hän jotenkin sulautuu muuhun maailmaan ja, että raja itsen ja muun maailman välillä häviää. Toisaalta se voi olla sisäänpäin suuntautunut kokemus: ulkomaailma ikään kuin häviää ja koetaan että sen takana on olemassa jonkinlainen absoluutti, perimmäinen periaate, johon ihminen sitten yhtyy, esim. jumala. Henkilön ’minä’ häviää ja useimmiten mystisestä kokemuksesta ei puhuta muiden kanssa. Se on kokemus joka voi antaa elämälle uuden suunnan. (Paper 2004). Tällainen kokemus luonnehtii sanoinkuvaamattomuus (kokemusta useasti ei voi pukea sanoiksi), ristiriitaisuus (se on odotusten vastainen kokemus) ja jatkuvuus (se on kokemus joka on ollut olemassa kautta aikojen, kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa) (Stanford Enclyclopedia of Philosophy 2015). 

 

Mystinen kokemus ei välttämättä ole uskonnollinen kokemus, vaan se ymmärretään kokemuksena joka on hyvin syvällinen. (Paper 2004) Kokemuksesta tulee uskonnollinen vasta kun sitä tulkitaan uskonnollisin käsittein.  Mystisiä kokemuksia on monenlaisia. Joku voi rukoillessaan tai meditoidessaan kokea yhteyden johonkin suureen, universaaliseen totuuteen, joku toinen voi kokea olevansa hengen riivaama tai ilkeän pään sisällä puhuvan äänen uhrina. Mystisen kokemuksen aikana kokijalla voi olla erikoisia aistillisia tuntemuksia, näkyjä, kuuloaistimuksia tai kosketuksen tuntemuksia.

 

 

Äänien kuuleminen

 

Äänien kuulemista voi luonnehtia mystiseksi kokemukseksi. Se on suhteellisen tavanomainen inhimillinen kokemus: konservatiivinen arvio on että 2-4 % väestöstä raportoi kuulleensa ääniä. Jos kaikkien lukuisten tutkimusten tulokset huomioidaan, voidaan arvioida että 5-15 % väestöstä on satunnaisesti kuullut ääniä, ja näistä ihmisistä noin 1 prosentilla on monimutkaisempia, pitkäaikaisia kokemuksia äänien kuulemisesta, mutta ei kuitenkaan psykiatrista diagnoosia.

 

Psykiatriassa ääntenkuuleminen on määritelty sanallisiksi kuulohallusinaatioksi ja se on tulkittu oireeksi vakavasta mielenterveyden häiriöstä kuten skitsofreniasta. Hoito ei yleensä sisällä erityistä työskentelyä äänien kanssa, vaan ainoastaan sen mielenterveyden häiriön hoitoa, josta potilaan on diagnosoitu kärsivän. Tämä tarkoittaa psykofarmakologisten lääkkeiden käyttöä ja terapiaa jossain muodossa. Hoidon tavoitteena on vähentää äänien esiintymistä tai poistaa ne kokonaan. Lääkitys toimii, mutta ei aina eikä kaikkien potilaiden kohdalla.

 

Tämä tarkoittaa sitä, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka kuulevat ääniä tai melua päänsä sisällä, mutta joita tämä kokemus ei kuormita tai häiritse. Jopa 47 % väestöstä on voinut jossain elämänsä vaiheessa kuulla ääniä.  Jotkut voivat käyttää tätä kykyä terapeuttisessa työssä parantajina tai meedioina, tai osana luovaa itseilmaisua näyttelijöinä ja taiteilijoina. On olemassa paljon historiallisia todisteita siitä, että ääntenkuuleminen on ollut ilmiönä aina olemassa ja että joukko tunnettuja historiallisia henkilöitä on ollut ääntenkuulijoita.

 

 

Äänien kuuleminen historiassa

 

Historiallisesti ja muissa kulttuureissa äänien kuulemisen kokemus on mielletty merkitykselliseksi, ja sitä on pidetty lahjakkaiden ihmisten normaalina ominaisuutena. Äänien kuuleminen on ollut osa inhimillistä kokemusta tuhansien vuosien ajan. Ilmiöön on viitattu historiallisissa lääketieteellisissä teksteissä, kuten mesopotamialaisen lääkäri Esagil Kinaplinin teksteissä (mikä on yksi vanhimmista lääketieteellisistä kirjoituksista) sekä roomalaisen lääkäri Aurelius Celsuksen teksteissä (toisella vuosisadalla jKr).

 

Historiallisissa lähteissä niinkin myöhään kuin 1800-luvulla ilmiön syyksi on myös länsimaisessa kontekstissa määritelty yliluonnolliset olennot, jotka yrittävät kommunikoida ihmisten kanssa. Historiallisista lähteistä identifioiduista ääntenkuulijoista kuuluisin on Sokrates. Muita eri historiallisten aikakausien tunnettuja ääntenkuulijoita ovat Mooses, Pyhä Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Hildegard Bingeniläinen, Jeanne d’Arc, Margery Kempe, Juliana Norwichlainen, Pyhä Johannes, Pyhä Birgitta, Ávilan Teresa ja Ghandhi. Useimpien listattujen henkilöiden kohdalla äänien kuuleminen on yhdistetty uskonnollisiin kokemuksiin ja mystisismiin.

 

Kristillisen kirkon piirissä toimivat ajattelijat ovat käyttäneet sekä luonnollisia että yliluonnollisia perusteluja äänien selittämisessä, ja molemmissa tapauksissa selityskeinona on käytetty biologiaa. 1800-luvun lopulla kristillinen painotus ääniä kuulevien hoidossa väheni, mikä johtui teologian ja nousevan tieteenalan, psykiatrian, välisestä vuorovaikutuksesta (1). Lääketieteellisten käsitysten kanssa on siis aina ollut rinnakkain näkemys, jonka mukaan äänet ovat henkilökohtaisesti merkityksellisiä ja sisältävät viestejä yliluonnollisilta olennoilta. Nämä ajatukset olivat keskeisiä 1500-luvun mystisismille ja 1800-luvun spiritualismille.

 

Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa on pääsääntöisesti suhtauduttu äänien kuulemiseen mielenterveydellisenä ongelmana, kun taas ei-länsimaisissa yhteiskunnissa se on yleisemmin liitetty henkiolentoihin ja possessioon. Myös uskonnollisissa yhteisöissä, kuten evankelisten kristittyjen keskuudessa, Jumalan äänen kuuleminen on arvostettu ja kaivattu kokemus.

 

 

Mystisen kokemuksen laukaisijat

 

Voiko mystisiä kokemuksia tuottaa? Rituaalien aikana yhteisö/osallistujat ja rituaalin ohjaaja tai johtaja (kuten esimerkiksi samaani) seuraa tiettyä kaavaa ja toimintoja. Luodaan ympäristö, joka auttaa ryhmän jäseniä siirtymään transsiin tai ekstaasiin. Transsikokemukset voidaan tuottaa eri keinoja käyttäen kuten: Rytminen laulu, rummutus, tai meditaatio. Toisaalta monet mystiset kokemukset tulevat ns. pyytämättä ja yllättäen.

 

Kyseessä on siitä että aistiärsykkeitä ylistimuloidaan/tai rajoitetaan esimerkiksi meditoimalla, rukoilemalla, paastoamalla, laulamalla rytmisesti, rummuttamalla, antautumalla hypnoottisiin tanssiliikkeisiin (kuten pyörähtelyä), harjoittamalla seksuaalista pidättyvyyttä tai nautintoa, kuolemanrajakokemus, synnyttäminen (ja siihen liittyvä ilokaasun käyttö), käyttämällä erilaisia huumeita kuten LSD:tä, ayahuaskaa, peyotea, tai kannabista. (Paper 2004)

 

Neurotieteilijä ja neuroteologi Andrew Newberg on tutkinut mitä tapahtuu aivoissa kun ihminen rukoilee, meditoi tai saa mystisiä näköaisti-kokemuksia. Hän on suorittanut aivokuvantamista uskovaisten aivoista (kuvaamalla veren virtausta eri aivoalueissa). Kolmen ryhmän aivoja on kuvattu: buddhistit, fransiskaaninunnat ja helluntalaiset. Vaihtelevat aivoalueet aktivoituvat uskonnollisen aktiviteetin aikana. Enemmän toimintaa havaittiin aivojen etulohkossa limbisessä järjestelmässä joka säätelee tunteita, ja vähemmän toimintaa päälaenlohkossa joka säätelee sitä, miten ihminen kokee kehon ja ympäristön väliset rajat. Tämä tuottaa yhteyden tunnetta, sulautumista universaaliseen todellisuuteen tai sulautumista jumalaan.(Newberg 2014, katso myös D’Aquili 1999)

 

Aivokuvantamistutkimukset osoittavat, että nämä keinot tuottavat muutoksia aivoissa, mm. shamanistisissa rituaaleissa shamaanin tajunnassa tapahtuu muutoksia. Tätä kutsutaan myös nimellä dissosiaatio. Se on psyykkinen puolustusmekanismi, joka erottaa jonkin psyykkisen toiminnon muista psyykkisistä toiminnoista, esim. ajatuksen siihen liittyvästä tunteesta. Mystiset kokemukset lisäävät henkistä hyvinvointia ja vähentävät stressiä. Tämä tietysti ei aina päde äänten kuulijoihin joiden äänet voivat olla hyvin häiritseviä ja joille lääkitys ja hallintokeinot eivät auta.  

 

 

Kulttuuri ja kuulohallusinaatiot

 

Antropologinen tutkimus osoittaa, että kulttuuri vaikuttaa siihen kuinka kuulohallusinaatiot ymmärretään. Epidemiologinen tutkimus on osoittanut, että paikalliset mielenteoriat ja mielen kehittämisen tavat vaikuttavat siihen, millaisia epätavallisia aistimellisia kokemuksia ihminen raportoi kokevansa ja kuinka usein hän niitä kokee. Sosiaaliset odotukset siitä, kuinka ihmismielen tulisi toimia, ja toiset ihmiset (kuten perheenjäsenet) joiden kanssa kokemukset jaetaan, vaikuttavat siihen miten kokemus muotoutuu, millainen merkitys sille annetaan, ja miten sen kanssa selviydytään.

 

Uskonnon, rituaalisten käytäntöjen ja hallusinaatioiden välinen yhteys on vahva. Uskonnollisessa kontekstissa hallusinaatiokokemukset ymmärretään kontaktiksi kuolleiden, henkien tai jumalten kanssa. Nämä ovat yhteisöissä jaettuja uskomuksia, jotka oikeuttavat tietynlaiseen toimintaan. Monissa maailman uskonnoissa keskeinen kokemus on ollut Jumalan tai esi-isien äänen kuuleminen. Kuulijat toimivat viestinkantajina parantamisrituaaleissa, yhdistäen kuolleet esi-isät (edesmenneet sukulaiset) elävien kanssa, auttavat yhteisöä tekemään poliittisia päätöksiä tai perheitä tekemään isoja henkilökohtaisia päätöksiä. Heidän tehtävänsä on ylläpitää yhteisönsä tasapainoa. Meidän yhteiskunnassamme puuttuu selkeä väylä henkilölle, jolla on mystinen kokemus – joko hän vaikenee kokemuksesta, hakee apua kirkosta, käy meedion tai parantajan luona, tai joutuu hoitoon, jos tilanne on ahdistava ja pelottava. Mutta riittävätkö nämä keinot avuksi, antamaan tarvittavat vastaukset erilaisille kokijoille?

 

 

Pyhimyksiä vai mielipuolia?

 

Kummalliselle kokemukselle on tärkeätä löytää joku raami tai merkitys, koska se antaa suuntaa henkilölle, joka yrittää ymmärtää kokemustaan. Merkityksen löytäminen liittyy kykyyn sopeuttaa Samin ja Kirsin kaltaiset mystiset kokemukset jokapäiväiseen elämään.

 

Ihmiselle on luonteenomaista etsiä tarkoitusta elämään ja usein myös korkeampaa tarkoitusta tai päämäärää. Sekä Kirsi että Sam ovat hakeutuneet yhteisöön, jossa he voivat jakaa kokemuksensa ja toimia voimavarana muille samassa asemassa oleville henkilöille. Sosiaalinen yhteys auttaa pärjäämään. Aivotutkimuksen avulla voidaan etsiä selityksiä siihen, mitä fysiologisesti tapahtuu aivoissa, kun ihminen kokee jotain mystistä. Tämä tieto saattaa hälventää kokijan pelkoja ja osoittaa, että kokemus on todellinen, että jotain konkreettista todella on tapahtunut. Sosiaalisen ympäristön reaktio ja tuki on kuitenkin se, joka vie elämää eteenpäin, koska sosiaalisuus on meille elinehto.

 

Jos Kirsi ja Sam olisivat eläneet esimerkiksi keskiajalla, heistä olisi voinut tulla pyhimyksiä. Tänä päivänä meidän yhteiskunnassamme puuttuu selkeä paikka ja julkinen tehtävä heille. Vahva henkilökohtainen kokemus on siinä mielessä pyhä, että se usein johtaa merkittävään elämänmuutokseen. Jokainen meistä voi kohdata elämässään tällaisia kokemuksia. Mystisen kokeminen on yleisinhimillinen ilmiö - mieltä voi kouluttaa kokemaan esimerkiksi jumalan äänen kuulemista (Luhrmann 2012). Tarvitsisimmekin nykypäivän samaaneja ohjaamaan nykypäivän mystikot oikealle polulle – näin voisi välttää sekä turhaa kärsimystä että hämmennystä.

 

 

Lähteet

 

D’Aquili, Eugene 1999. The Mystical Mind. Probing the Biology of Religious Experience.

 

Greenwood, Susan 2005. The Anthropology of Magic. Oxford & New York: Berg Publishers.

 

James, William 1981 [1902]. Hämeenlinna: Karisto.

 

Luhrman, Tanya 2012. When God Talks Back. Understanding the American Evangelical Relationship with God. New York: Vintage Books.

 

Newberg, Andrew 2014. The Neuroscientific Study of Spiritual Practices. Frontiers in Psychology 03/2014.

 

Paper, Jordan 2004. The Mystic Experience. A Descriptive and Comparative Analysis. New York: State University of New York Press.

 

Pyysiänen, Ilkka 2004. Magic, miracles and religion: A scientist’s perspective. Walnut Creek, ca.: AltaMira Press.

 

Steffen, Vibeke 2011. Intrusive Agents and Permeable Selves. Spirit Consultations in Denmark. In of Bodies and Symptoms. Anthropological perspectives on their social and medical treatment, Fainzang, Sylvie and Claudie Haxaire (Eds.). Tarragona: Publicacions de la Universitat Rovira I Virgili.

 

Taylor,  Charles 2007. The Secular Age. Cambridge, Ma.: Belknap Press of Harvard University Press.

 

 

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?