Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Haastattelu Pyhimyksiä vai mielipuolia? -näyttelyyn

Sakari s. 1965, merkonomi

 

Synnyin Kiikoisten maalaiskunnassa pienellä tilalla. Olin ainoa lapsi, isä teki metsurin töitä ja äiti hoiti maatilaa. Isä alkoi käyttämään alkoholia reippaasti. Äiti sairastui suolistosyöpään ja kuoli minun ollessa 15-vuotias. Isän poliisit vei pakkohoitoon mielisairaalaan, ja minä jouduin holhoukseen naapuriin. Kun palasin kotiin, isä oli tullut uskoon eikä juonut enää.

 

Koulussa sain vähän kiusoittelua. Peruskoulun jälkeen menin Vammalaan ammattikouluun. Armeijan jälkeen muutin sinne töihin. Aluksi kestin urakkatyön paineen, mutta sain siirron vaativiin koneistustehtäviin, paloin loppuun ja sain pahan hermoromahduksen. Minulle naureskeltiin siellä. Muutin isäni luokse Kiikoisiin, kun en enää pystynyt olemaan yksin. Kiikoisissa aloin kuulemaan ja näkemään harhoja, olin noin 25-vuotias silloin. Jouduin sairaalamaailmaan. Vuonna 1999 hain merkonomikoulutukseen Kiipulaan, jonka juuri jaksoin käydä. Ammatinvalintapsykologi ehdotti työkykytutkimusta Malminkartanossa, jonka jälkeen minulle kirjoitettiin työkyvyttömyyseläke. Liian herkkä mieli. Vuosi oli 2004, oli rahaa muuttaa Poriin, jossa on halvemmat vuokrat. Alkoholi vaikeutti jo silloin elämääni, nyt käyn A-klinikalla 2-3 kertaa kuussa ja olen saanut apua.

 

Äänet laukaisivat burn out ja lapsuuden traumat. Rääkkääntynyt mieli ei yksinkertaisesti pysynyt enää koossa. Aluksi luulin Jumalan puhuvan minulle. Luulin olevani kenraali Jumalan sotajoukossa, lähetetty tänne salaiseen tehtävään. En ollut enää tajuissani, minulla oli kuolemanpelkoa ja epätoivoa. Äänet muuttuivat syyttäviksi: kyy, hullu, portto, saastainen, kuoleman poika. Äänet käskivät tappaa itsensä, kerran oli lähellä että tein sen.

 

Äänet hankaloittavat nukkumista, aiheuttavat masennusta ja ahdistusta, ne ovat kirous. Vaikka nykyään ne voivat olla myös myötätuntoisia ja sääliviä, ovat ne siis voimavarakin. Toisaalta olen sairas, toisaalta pystyn silti hoitamaan talouttani. Minulla on hoitosuhde sosiaaliterapeuttiin A-klinikalla ja lääkitys. Olen yksinäinen. Läheiseni pitävät minua kai luulosairaana.

 

Äänet ovat riivaavia olentoja, syyttäjiä, vihanhenkiä. Alussa tunsin pelkoa jännitystä, vihaa, epätoivoa, tuskaa, ahdistusta ja vaivaantumista. Nykyään en niin välitä äänistä, suhtaudun niihin jotenkin kyynisen huvittuneesti. En vastaa niille tai käsken ajatuksissani niiden pitää turpansa kiinni, se tehoaa usein. Rauhoittava lääke on myös yksi konsti. Äänet ovatkin nykyään vain muutaman sekunnin mittaisia.

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?