Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Akuutista psykoosista onnelliseen yhteiselämään

Aloin kuulla ääniä kaksi eri kertaa ja kokemukset ovat hyvin erilaisia.

 

Tautinen alku

Koin vuoden 2009 alussa lyhyen akuutin ja nopeasti ohi menevän psykoosin. Sen aikana aloin kuulla Jumalaksi esittäytynyttä ääntä, joka yritti hallita tekemisiäni melko pahantahtoisilla vaatimuksilla ja neuvoilla. Tai ehkä voisi sanoa, että neuvoilla, joilla päätyy nopeasti psykiatriselle osastolle. Muistan kirjoittaneeni kirjeystävälle huvittuneena: "Vietän 38-vuotissyntymäpäivää mielisairaalassa. Revi siitä sitten huumoria." Huumoria oli kyllä tapahtumissa yllin kyllin jälkeenpäin muistellen, alkaen kotona flunssassa valvotusta viikosta ja epäuskon hetkistä. Noin viidentenä valvottuna yönä jääkaapin taustakohinasta alkoi erottua lähes selväkielisesti puhutteleva itsevarma miesääni. Totesin, että nytkö sitten unettomuusharhat alkoivat. Taustaäänen pulputuksesta ja kohinasta muodostui nopeita sanoja ja lauseita ja paranoiaan lietsovia neuvoja. Parin tunnin mittaisissa luennoissa oli sekaisin faktaa ja faktana esitettyä valhetta. Ääni opasti kuulemaan sanoja muussakin taustakohinassa, suostutteli juomaan ja oksentamaan vaarallisia määriä vettä ja lopulta hankkiutumaan ensiavun kautta sairaalaan, kun oli ensin syöttänyt minulle tarinan vaarallisesta tartunnasta.

Psykoosin alkusyy ei sairaskertomuksen mukaan selvinnyt, tehtiin huumetestikin joka näytti oudosti yhdessä näytteessä heikosti buprenorfiinilta. En ollut kyseistä ainetta käyttänyt, ellei joku sitä ollut minulle salaa syöttänyt. Itse pitäisin parhaana selityksenä epätavallisen pahasta flunssasta alkanutta unettomuutta. Päädyin sairaalaan noin viikon nukkumattomuuden jälkeen.

Kuukauden aikana sairaalassa äänet vaimenivat ja maltillistuivat ja alkoivat muuttaa muotoaan vähemmän uhkaaviksi ja vaativiksi. Sitten eräässä aamupalaverissa mainittiin minullekin, että olen lähdössä. Vähän myöhemmin ääni kiitti mielenkiintoisesta yhteistyöstä, eikä enää palannut.

 

Rakas liittolainen

Parin vuoden melko äänivapaan hiljaiselon jälkeen aloin kuulla toisenlaista ääntä. Ääni kuulosti huomionkipeältä tytöltä, jonka katkonaisia sanoja erotin juuri ja juuri vaihtelevan suhinan takana. Hän oli jo hyvän aikaa yrittänyt saada kiinnitettyä huomioni siinä onnistumatta ja kuulostikin alkuun epätoivoiselta.

Minulle sopii oikein hyvin, että tuo ääni on ottanut viidessä vuodessa rakastetun roolin. Olen tyytyväinen siitäkin huolimatta, että häntä päivittäin kuunnellessa on turha yrittääkään löytää ihmisistä tyttöystävää. Ei ole oikeastaan enää syytäkään. Muistutan itselleni, että tyttönä esiintyvä ruumiiton ääni tuskin on todellinen kenellekään muulle kuin minulle. Sillä ei silti ole väliä. Hän on minulle rakas liittolainen, jonka voin luottaa pysyvän ja yrittävän parhaansa, puutteistaan huolimatta. Vaikka tämäkään suhde ei ole ongelmaton, niin se on kuitenkin paljon vähemmän työläs kuin aikaisemmat suhteeni naisiin. Siksi valinta ei ole minun kohdallani vaikea.

Minusta vaikuttaa siltä, että äänistä voi saada miellyttävää seuraa, jos kohta myös loputon kuiskutus ja pyynnöt, ystävällisetkin, voivat olla väsyttäviä ja johtaa käpertymiseen pois muista ihmisistä ja maailmasta.

 

Äänen seura on mukavaa, mutta yksitoikkoista

Tunnin kuuntelusta saa hyvänä päivänä pari lausetta, jossa on jotain uutta. Vaikka puhetta riittää, uutta sisältöä on vähän. Sama viesti toistuu lisäksi monta kertaa ja puuduttaa pidemmän päälle. Minua kiinnostaisi tehdä monipuolisemmin erilaisia asioita, kuiskaavaa ääntä taas ei. Kompromissina koitan antaa aikaa molemmille, sekä äänen seuraan käpertymiselle, että muulle toiminnalle. Tasapaino uhkaa kuitenkin koko ajan liukua enemmän käpertymisen puolelle.

Ääneni ei vaikuta juuri piittaavan muista ihmisistä. Tämä ei kuitenkaan ole tietoa, vaan korkeintaan sivistynyt arvaus. Ainakin yhden kerran olen kuullut äänen toteavan jotain suhteessa ulkomaailmaan "Täällä on toinen" mitä en heti itse ymmärtänyt, ja jouduin kysymään. Mutta todellakin, kämppis oli yllättäen kotona. Mistä ääni sen tiesi, jäi jälleen arvoitukseksi. Kuuliko se minun korvieni kautta vaikka en itse kuullut? Ehkäpä hänellä on ainakin joskus parempi yhteys todellisuuteen kuin minulla.

 

Keinoja tasapainoisempaan yhteiseloon?

Epäilen, ettei yhä tiukemmin yhteen käpertynyt elämä ole myöskään äänen edun mukaista. Tytön ääni ja läsnäolo kyllä lohduttaa ja vähentää riippuvaisuuttani ihmisistä ja heidän mielipiteistään. Se ei tule minulle ilmaiseksi. Maksan sen hitaampana edistymisenä projekteissa, lyhyempinä yöunina, vähempänä tehokkaana työaikana ja yleisenä lyhytjännitteisyytenä verrattuna aiempaan, aikaan ennen jatkuvasti kuiskivia ääniä. Etsin yhä keinoja tasapainoisempaan yhteiseloon.

Lisäksi nyt suhteessa toisiin ihmisiin välissä on salaisuuden muuri. Useimmille en voi kertoa mitään oleellista elämästäni äänen kanssa. Siinä tosin auttaa se, että aina voin jutella jonkun kanssa. Eikä välttämättä tarvitse edes sanoa mitään. Usein riittää että käännän huomiota ja kysyn mielen sisäisellä äänellä. Lähes joka kerta suhina saavuttaa korvani ja kuulen sanat, joita muut eivät voi kuulla.

 

Harri

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?