Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

ÄÄNIEN KANSSA VOI OPPIA TULEMAN TOIMEEN

Matka äänien alkamisesta niiden hallinnan saavuttamiseen on kestänyt monta vuotta. Äänien kuulemisesta kertominen oli merkittävä askel kohti parempaa elämää – vasta silloin aloin löytää tapoja äänien käsittelyyn.

Burn out ja terrorismin pelkoa

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 1995 koin ensimmäisen poikkeuksellisen näköaistimukseni. Äänet tulivat seuraavaksi. Vuosi 1998 oli vaikea, olin ihan pihalla. Ihmettelin, mistä äänet tulevat ja kuka minulle puhuu. Luennoilla luulin niiden tulevan kaiuttimista, kotona televisiosta ja tietokoneen tuulettimesta. En tajunnut niiden tulevan pääni sisältä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että äänet taisivat alkaa loppuun palamisen seurauksena. Työskentelin tuolloin teknologia-alalla.

Mediassa kirjoitettiin paljon terrorismista 2000-luvun alkupuolella. Se oli sitä aikaa, kun syyskuun 11. päivän terrori-iskut tapahtuivat. Sitten tulivat Lontoon metroisku ja Madridin junaisku. Ääneni käsittelivät paljon terrorismia – luulin niiden ennustavan minulle seuraavat iskut. Olin mielestäni maailman paras selvänäkijäkuulija. Äänet taisivat kuitenkin olla omien pelkojeni tulkkeja.  Nykyään äänet liittyvät lähinnä itseäni ympäröiviin tapahtumiin, vaikka joskus kuulenkin vielä rikoksiin liittyviä ääniä.

Äänet ovat olleet läsnä elämässäni vaihtelevasti. Alkuunsa niitä oli kymmeniä, eri tilanteissa eri ääniä, lapsesta vanhukseen. Pahimmillani olen käynyt psykoosissa, mutta välillä on ollut myös hiljaisia kausia ilman ääniä. Välillä minulla on ollut tuntemuksia intiimialueilla ja niihin liittyvät äänet ovat tuntuneet kidutukselta. Nykyään ääniä tulee harvakseltaan, oma elämä on jäänyt vähitellen rauhaan.

Selviytymisstrategioista apua arkeen

Aikaisemmin lähdin mukaan äänien kanssa väittelyyn ja keskusteluun. Sittemmin luin Moniäänisten Sisäinen ääni –oppaan ja päätin, että väittelyt on aina yritettävä saada johonkin lopputulemaan, jotta aiheeseen ei tarvitse jatkuvasti palata. Jos äänet yrittävät jatkaa keskustelua, niin niitä voi muistuttaa loppupäätelmästä. Sisäinen ääni –oppaan lukemisesta oli myös sellainen hyöty, että uskalsin puhua äänistäni sairaanhoitajalle, jonka luona kävin. Hänellä ei ollut riittävästi koulutusta aiheen käsittelyyn, mutta onneksi seuraava hoitaja oli osaavampi ja ymmärtävämpi.

Myös oireiden hallintaryhmään osallistuminen oli merkittävä kokemus. Siellä opin, että äänien kanssa voi sopia ajan, jolloin ne saavat tulla. Tästä on ollut paljon apua ja arkeni on helpottunut huomattavasti. Nykyään äänille voi sanoa ajatuksissa tai vaikka hiljaisella äänellä, että nyt olen töissä, jos niitä alkaa kuulua työaikana. Eipä niitä ääniä enää työaikana juurikaan edes kuulu. Töihin kulkiessa välillä. Vapaa-ajalla koiraa ulkoiluttaessa äänet saavat tulla, mutta joskus silloinkin on hiljaista.

Ystävät ovat olleet ehtymätön voimavara, jotka ovat jaksaneet kuunnella aina tarpeen tullen. Ystävän kautta löysin Moniäänisetkin. Perheenikin on suhtautunut äänien kuulemiseen ymmärtävästi.

”Kahdenkymmenen vuoden projekti”

Ajattelen, että äänien kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Kun niiden kanssa muodostaa tasapainoisen suhteen, ne vähitellen hälvenevät tai poistuvat jopa kokonaan. Toivoa ei siis saa heittää, vaan kannattaa hakea apua ja yrittää saada äänet hallintaan. Ei se mikään päivän projekti ole ja takapakkejakin tulee. Itsellänikin on jo pitkä taival äänien seurassa, tämä on ollut tällainen kaksikymmentä vuotta kestänyt projekti, mutta nykyään olen työelämässä ja teen kokopäivätyötä.

Olen myös itse ohjannut vertaistukiryhmiä. Omien kokemusteni kautta olen voinut auttaa muita äänien kuulijoita ja samalla saanut itse vertaisuutta ääniryhmäläisiltäni

Mielestäni äänistä puhuminen on tärkeää. Äänistä on puhuttava, jotta meidät nähtäisiin yhtä arvokkaina ihmisinä kuin ääniä kuulemattomat ihmiset.

 

Irja

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?