Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

KIRJA-ARVIO: Neuromaani

Lisätty 03.04.2018

Interaktiivinen elämys, jossa lukijan omilla valinnoilla on merkitystä. Pääosassa mielen sisäinen ääni.

Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani (Otava, 2012) on palkittu, kohuttu ja paljon puhuttu romaani rikoksesta, rakkaudesta ja mielenterveydestä. Yli kuudensadan sivun kirja on vavahduttava kokemus aisteille sekä mielikuvitukselle, vaikka teoksen koko saattaa jopa vähän pelottaa kevyemmän kirjallisuuden ystäviä. Neuromaani perustuu monilta osin tositapahtumiin, hyödyntäen historiatietoa, mutta kaiken kaikkiaan se on hienojakoinen risteytys useita eri kirjallisuudenlajeja ja -tyylejä. Neuromaanille myönnettiin Jarkko Laine -palkinto, ja Suomen Kirjataiteen komitea valitsi sen vuoden 2012 kauneimmaksi kirjaksi.

Tarina kertoo Silvo Näreen, tutkintavangin, elämästä – tai ainakin tavallaan. Enemmänkin pääosaan asettuu Gereg, ääni Silvo Näreen päässä joka ohjailee hänen arkipäiväisiä toimiaan. Ajatuksena tämä saattaa kuulostaa puisevalta aiheelta 600-sivuiselle kirjalle, mutta kuten Jeffrey Eugenides todisti Middlesex-teoksessaan, tarinan idean ei tarvitse olla ihmeellinen ollakseen kiinnostava. Sivujuonena kulkee myös rikosmysteeri, jossa neurologi Urpo K. Rinne (lyhenteenä UKR) ja aivotutkija Paavo Riekkinen Senor ovat kaval-taneet yliopiston tutkimusvaroja. Kyseessä oleva rikos mukailee oikeita tapahtumia viime vuosisadan loppupuolelta. Kirja sijoittuukin 1980-luvulle, jolloin rikos on tullut ilmi, mutta ei vielä ratkaistu. Vasta vuosituhannen vaihteessa UKR ilmiantaa kollegansa, tuoden epähuomiossa ilmi omankin osallisuutensa.

Mielenkiintoisen teoksesta tekee sen interaktiivisuus lukijan kanssa. Tarina perustuu valintoihin, joita tapahtuu joka luvun lopussa. Jokainen kysymys muokkaa kertomuksen suuntaa ja jokainen käänne muuttaa lopputulosta. Päätökset voivat olla hyvin arkipäiväisiä tai äärimmäisen tärkeitä. Maatako sängyssä vai suorittaako aamu-jumppa? Millä alalla voisin parhaiten palvella yhteiskuntaa? Pitäisikö minun tappaa itseni vai ei? Minkä tahansa vaihtoehdon valitsitkin, se ohjaa sinut uuteen lukuun ja uuteen tapahtumaketjuun. Osa valinnoista saattaa johtaa melko uskomattomiinkin seuraamuksiin. Uskoisitteko, että viaton veden puhdistamisyritys johtaa pahoihin palovammoihin ja tieteelliseksi koekaniiniksi ryhtymiseen?

Geregin ajatuksenjuoksu on kiehtovan filosofista ja niin perinpohjaista, että lukiessa unohtaa helposti, ettei hän ole todellinen – no, kirjassa olevat henkilöt eivät useinkaan ole oikeita. Gereg on kuitenkin paljon enemmän kuin vain ääni päässä. Geregillä on persoonallisuus, oma mieli joka kumpuaa Silvon alitajunnasta. Hän pohtii paljon elämää ja yhteiskuntaa liikuttavia asioita tavalla, johon monet meistä pystyvät varmasti samaistumaan. Gereg tietää monenlaisia asioita, muun muassa sen, että nimi Helsinki tulee kreikan kielen sanasta Helios, joka tarkoittaa karkeasti käännettynä kaupunkia. Hän on myös erinomainen strategi, minkä voi huomata hänen shakinpeluustaan – lukijan täytyy vain antaa sysäys oikeaan suuntaan. Myönnettäköön, että Gereg on hieman rasistinen, esimerkiksi saamelaisia kohtaan, mutta se vahvistaa mielikuvaa hahmon omasta tahdosta ja luonteesta. Voimme kuitenkin sanoa tietävämme, että Geregin kaltaiset henkilöt eivät ole todellisia samalla tavalla kuin esimerkiksi sinä, joka tätä luet, olet olemassa. Silti voi olla vaikea erottaa, mikä on Silvo Näreen ajattelua ja mikä Geregin. On toisaalta ihailtavaa, kuinka todellisena olentona Geregiä kirjassa pidetään, mutta aika ajoin tuntuu siltä, ettei kirjailija välttämättä täysin hahmota, mitä äänien kuuleminen todellisuudessa on. Tämä ei tee kirjasta yhtään vähemmän kiinnostavaa, mutta se saattaa vähentää samaistuttavuutta. Tästä huolimatta, kertomus kuvaa niin sanottua erilaista mieltä houkuttelevalla tavalla ja auttaa lukijaa jakamaan tunteen siitä, ettei aina ole omien toimintojensa hallinnassa. Kaiken kaikkiaan, kun kirjassa puhutellaan päähenkilöä nimellä ”hän”, on vaikea sanoa, kenestä oikein on kyse.

Neuromaani tarjoaa paljon hyvää. Juoni on monimutkainen mutta mukaansatempaava, siinä on kiehtovia hahmoja, jotka kuljettavat tarinaa ja sen kieli on koukuttavaa. Teoksen parhaimpiin puoliin kuuluukin sen vahva kyky kuvailla ympäristöä, hahmoa ja tapahtumia. Otetaan esimerkiksi mielikuvaharjoitus luvusta 33: Hopeinen hapettunut pienoisaivo heiluu välkkyen silmieni edessä. Silmäluomet alkavat painaa enemmän kuin heiluva punnus, lihakset rentoutuvat, mielen liike raukeaa, rantautuu tyveneen tarkkailuasemaan. Autio saari, rantakaistaleen hieno hiekka lämmittää paljaita jalkapohjia. Kuohut kuin partavaahto, sileä pehmeä posliini, koralli ja kuolleet mangroven palat, viidakko, kakadujen huudot. Aurinko porottaa armotta, puiden katveessa viileämpää. Suuri merkillinen puu jonka oksat nuokkuvat herkullisen näköisistä oransseista hedelmistä, elämänpuu, rihmasto. Kiipeä alimmalle oksalle, poimi hedelmä, haukkaa pala. Se maistuu ”juovuttavan hyvältä”. Syö hitaasti, silmät kiinni, pureskele hyvin, elämänpuu, jokainen suupala. Teos sisältää selkeää runollisuutta, jollaista filosofian maisteri Yli-Juonikkaalta saattaisi odottaakin. Kirja sisältää myös monenlaisia lyhenteitä ja sanankäänteitä, joista valtaosa on monille lukijoille vieraita, mutta jotka voi kokea humoristisina – esimerkiksi ”Iso Örveli valvoo” ja ”hlöllisyys”. Eräässäkin luvussa Gereg käy läpi shakkiottelun siirto siirrolta käyttäen pelkkää pelislangia ja lyhenteitä. Nämä pienet asiat täydentävät nätisti kokonaisuutta.

Minun tarinani päättyi valitettavan ennenaikaisesti Geregin traagiseen kuolemaan, muovipussiin tukehtuen. Millainen on sinun tarinasi?

Salla Sievänen

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?