Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

SELVIYTYMISTARINA: Pitkä tie mielenrauhaan

Lisätty 12.03.2018

Jos jonain aikamme päivänä tiede kykenee lukemaan ajatuksiamme ja seuraamaan tietoisuuttamme, ei se minua paljoakaan enää hermostuttaisi, elinhän sitä todeksi yli 20 vuoden ajan.

Minun tapaukseni alkoi jo oikeastaan vuonna 1981, jolloin hakeuduin silloiseen Lappeenrannan mielenterveystoimistoon ahdistukseni ja masentuneisuuteni takia. Olin kokenut menetyksiä, lähinnä tyttöystäväni hylkäämisen ja isäni kuolemisen kurkkusyöpään. Minulle määrättiin ahdistusta ja masennusta lievittäviä lääkkeitä. Vuonna 1982 hakeuduin, vastoin mielenterveystoimiston henkilökunnan ohjeita, silloiseen Rauhan mielisairaalaan vapaaehtoiseen hoitoon, koska olin saanut kuulla sieltä voivan saada nopeaa ja intensiivistä apua tämän kaltaisiin ongelmiin. Tämä oli päätös, josta seurasi myöhempiä vaikeuksia johtuen osin pienestä asuinpaikkakunnastani.

Kuva: Olli-Pekka VanhalaKuva: Olli-Pekka VanhalaMitään psykoottisia oireita minulla ei ollut, mutta lääkityksekseni määrättiin aluksi 150 mg masennuslääke Doxalia ja heti perään antipsykoottista Largactilia. Ensimmäinen maksatulehdukseni osoitti oireita jo tuolloin. Hoito kesti noin kuukauden ja myöhemmin keväällä 1983 kuntoutusosastolla 3 viikkoa.

Seuraavana syksynä suoritin aikuislukioni loppuun. Olin aloittanut alkoholinkäytön kymmenisen vuotta aikaisemin teininä ja olin jo vahvasti sidoksissa alkoholiin. Jatkoin mielenterveystoimistossa käyntejä halki 80-luvun ja sain ja söin erilaisia lääkkeitä hulautellen myös alkoholia säännöllisesti. Vuonna 1991 demonstratiivisen itsetuhoyrityksen jälkeen sain jälleen passituksen Rauhan sairaalaan. Olin todellakin tuuliajolla elämässäni ja kuinka ollakaan, tutustuin sairaalassa itseäni huomattavasti nuorempaan naiseen. Puolen vuoden seurustelun jälkeen olimme jo kihloissa. Olin jättänyt alkoholinkäytön samoihin aikoihin, mutta tämä liitto osoittautui lähtölaukaukseksi koko myöhemmälle sairaushistorialleni. Erohan siitä sukeutui, mutta onneksi ilman jälkeläisiä.

Vuonna 1993 totesin, että minulla on paranoidisia ajatuksia. Seuraavana vuonna opiskelin lyhyen aikaa Punkaharjun kansanopistolla ja sitten alkoikin todella tapahtua. Eräänä yönä heräsin tunteeseen, että minua tarkkaillaan. Kuulin myös selkeitä ääniä.

Se oli täysin uusi ja järkyttävä ilmiö elämässäni. Ja kun samoihin aikoihin julkaistiin paikkakunnan sanomalehdessä juttu tutkija Risto Näätäsestä ja missmatch negativititystä eli aivojen häiriötaajuusvasteesta, alkoi tapahtua. Tämä tieteen uusi ilmiö johti rajusti matkaa ensimmäiseen todelliseen psykoosiini. Tätä outoa näytelmää kestikin sitten aina vuoteen 2013, jolloin minulla oli toivottavasti viimeinen raju psykoosini. Koko tämän ajan, siis vuodesta 1995 aina vuoteen 2014, kuulin ääniä enemmän ja vähemmän. Se oli hyvin rasittavaa ja kuluttavaa. Pitkiä yöllisiä keskusteluja äänten kanssa ‒ ja päivisinkin, paikasta ja ajasta riippumatta.

Vuodet 1995‒98 olin jatkuvassa sairaalakierteessä. Uskoin kaikkien valehtelevan minulle, mitä tuli ääniini ja niiden kuulemiseen. Uudet käsitteet kuten mmn meg ja pet loivat jatkuvan varjon maailmani ylitse ja herättivät minussa vahvoja paranoidisia reaktioita. Milloin asialla olivat teinipojat teknisine kapineineen, milloin ulkomaiset tiedusteluorganisaatiot häirintälaitteineen.

Olin joutunut mahtavan ja väkivaltaisen vihollisen kanssa tekemisiin. Useaan kertaan kävin ydinsotaa omassa asunnossani ja jälki oli sen mukaista. Olihan oman käsitykseni maailma jakautunut hyviin ja pahoihin; kristittyihin ja paholaisen omiin. Otaksuin jokaisen tietävän ajatukseni ja lukevan niitä aivan avoimesti. Useaan otteeseen jouduin ottamaan näiden sotilasoperaatioiden jäljiltä yhteyttä ulkopuoliseen siivousapuun. Vuonna 2013 ollessani hoidossa aloin kyetä erottamaan todellisuuden paremmin ja kykenin vihdoin torppaamaan äänet.

Pidin aivotutkimusta ja tiedettä syyllisenä kokemaani epämukavuuteen.

Lopulta aloin tympääntyä ajatukseen siitä, että ajatukseni, tekemiseni ja liikkumiseni tiedettäisiin ja tunnettaisiin kaikkialla ja aloin luopua enimmästä taistelusta ja vastareaktioista. Aloin kokea yhä suurempaa rauhaa ja tyyneyttä.

Jo lapsesta saakka omaksumani hengellisyys alkoi muuttaa muotoaan ja aloin muuttua sen mukana. Se syvä hengellisyys, joka aiemmin oli näyttäytynyt taistelujen sarjoina, alkoi merkitä yhä enemmän rauhan maailmaa. Olin kuin inkarnoitunut Buddha tai syvän rauhan saavuttanut kristitty omassa pienessä maailmassani.

Jos jonain aikamme päivänä tiede kykenee lukemaan ajatuksemme ja seuraamaan tietoisuuttamme, ei se minua paljoakaan enää hermostuttaisi, elinhän sitä todeksi yli 20 vuoden ajan. Olen löytänyt itseäni suuremman voiman ja rauhan, jotka suojelevat minua kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa.

Kaikki sodat loppuvat aikanaan, niin omanikin. Olen löytänyt tien jota kulkea. Aloitan aamuni rauhoittumisella ja etsien sisäistä rauhaa. Se on tärkein omaisuuteni ja ominaisuuteni, jota voin välittää ympäristölleni. Rukoilenkin tässä ja nyt:

Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa; rohkeutta muuttaa sen, mitä voimme ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun.

 

-nimetön

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?