Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Ei tieto tieltä työnnä

Lisätty 22.04.2021

”En osaa edes sanoa tarkasti, milloin äänien kuuleminen alkoi tai mikä sen laukaisi. Olen kuullut ääniä noin 30 vuotta, ehkä hieman yli parikymppisestä lähtien. Voisin kuvata syitä ehkä vähän kuin nuhan tulemista – ei tiedä, olisiko pitänyt olla päällä enemmän, vai mistä se nuha puhkesi.”  - Kimmo -


PÄÄROOLEJA JA SIVUROOLEJA 

Vaikeat elämänkokemukset liittyvät Kimmon ääniin. Hän kertoo ääniä olevan ehkä toistakymmentä, joista kaksi on niin sanotusti pää-ääniä, ja muut sivuosissa. Pää-äänet ovat olleet samoja alusta asti, muut ovat vaihdelleet. Toinen pää-äänistä on Kimmon edesmennyt isä, joka on ollut kova arvostelemaan. ”Koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. En tiennyt, miten päin olla, kun kommenttina tuli aina ’et ole mitään’ tai ’et osaa mitään’.” Kimmo kertoo. Toinen pää-äänistä on myös sukulainen, jonka taholta Kimmo koki hyväksikäyttöä lapsuudessa. Myös äänet liittyvät hyväksikäyttöön ja alistuneisuuteen. Kimmon sukulaisia esiintyy myös sivurooleissa olevissa äänissä, jotka myös ovat dissaavia ja verbaalisesti alistavia.

Kimmo on kokenut lapsuudessaan koulukiusaamista, jossa on ollut niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa. Yksi muisto on jäänyt vahvasti mieleen, kun kiusaajat tiputtivat talvella Kimmon koulun pihalle tehtyyn yli kaksi metriä syvään lumionkaloon. Lisäksi kiusaaminen oli muun muassa hakkaamista, silmälasien rikkomista, lumipesuja, haukkumista, uhkailua ja alistamista. Myös näiden kiusaajien ääniä Kimmo kuulee sivurooleissa.

Kaikki Kimmon kuulemat äänet ovat aina olleet negatiivisia, tavalla tai toisella. Äänet eivät myöskään ole muuttuneet aikojen kuluessa, vaan ne ovat koko ajan olleet sisällöltään negatiivisia ja loukkaavia.


ÄÄNIEN OLEMASSAOLON KIELTÄMINEN

”Ainoana hallintakeinona käytin sitä, että yritin vain unohtaa äänet ja työntää syrjään. Ajattelin, että kun kiellän niiden olemassaolon, ne lakkaavat. Keino toimi hetken aikaa, mutta äänet tulivat yhä uudelleen ja uudelleen arkipäivään ja ovat edelleen olemassa. Hallintakeino ei oikeasti toiminut.” Kimmo kertoo.

Kimmolla on takanaan kahdeksan vuoden terapiarupeama, jossa hän lopulta kaiken rohkeuden kerättyään uskalsi mainita äänien kuulemisesta. Terapeutti sivuutti kuitenkin asian ottamatta mitään kantaa Kimmon kertomaan. Tämä herätti Kimmossa valtavaa syyllisyyttä ja häpeää.

”Se tuntui hämmentävän pahalta ja väärältä asialta. Ajattelin, että jos ammattilainen ei osaa sanoa tähän mitään, niin tämän täytyy olla niin paha asia, että tästä kannattaa vaieta kokonaan. Koin syyllisyyttä ja häpeää – miksi menin kysymään edes tätä?” Hän muistelee.


”SIPULI ON LÄHTENYT KUORIUTUMAAN”  


Myöhemmin, parisen vuotta sitten, Kimmo löysi Suomen Moniääniset ry:n nettisivun. Siitä alkaen hänen sanojensa mukaan ”sipuli on lähtenyt kuoriutumaan”. Kimmo kokee saaneensa juuri kaipaamaansa tietoa, jonka ansiosta olo parani huomattavasti.

”Tätä tietoa pitäisi saada terveydenhuollosta. Moniäänisten sivuilla kerrotaan, kuinka yleistä traumaperäisyyteen liittyvä äänien kuuleminen on – ei olisi ollut paljoa vaadittu terapeutilta tutkia ja kertoa minulle tämä asia. En ole saanut ammattihenkilöstön kautta tätä tietoa.” Kimmo sanoo.


Vaikka äänten sisältö ei ole muuttunut, äänet ovat hiljentyneet. “Äänten intensiteetti on tullut pienemmäksi ja tänä päivänä niitä ei ole ehkä vuoteen selkeästi kuulunutkaan.” Kimmo kertoo. Kimmon mukaan ne yrittävät “kysymällä ja kuiskimalla” tulla, mutta toipumisen polun eteneminen on pitänyt ne poissa.

Kimmo kokee, että äänet ovat rauhoittuneet juuri tiedon saannin kautta. Hän on vetänyt myös itse Moniäänisten vertaistukiryhmää toisen kokemusasiantuntijan ja sairaanhoitajan kanssa. Ryhmässä on noin kuusi osallistujaa, joten kaikilla on hyvin tilaa puhua. Syyllisyyden ja häpeän huomattava vähentyminen on tuonut Kimmolle voimavaroja arkeen ja toipumiseen. Oman kokemuksen jakaminen on myös ollut tärkeää.

 

”Jos edes joku saa apua minun tarinastani, niin haluan kertoa sen.” Kimmo sanoo. Hän kokee, että vertaistukiryhmässäkin vallitsee tärkeä antamisen ja saamisen vastavuoroisuus, joka jatkuu kokoontumisesta toiseen. ”Mitalissa on kaksi puolta, ja tässä vastavuoroisuuden mitalissa molemmat puolet ovat positiivisia.”

 

”Pelkäsin kertoa vaimolleni äänten kuulemisesta ensimmäistä kertaa. Ahdistuin miettiessäni, miten hän vastaanottaa tämän, ja miten itse joudun potemaan syyllisyyttä siitä. Lopulta hänelle kerrottuani huojennuin. Hänen suhtautumisensa oli aseista riisuvaa ja vapauttavaa.” Kimmo kertoo.

“Haluan sanoa äänien kanssa yksin kamppaileville, että läheisille kertominen voi auttaa. Tietoa saa esimerkiksi Moniäänisten nettisivuilta, jotta ilmiötä pystyy ensin itse ymmärtämään. Äänten kuulemisesta kannattaa ottaa selvää ja asian eteen toimia heti, jotta voi kokea, ettei todellisuudessa ole yksin asian kanssa.” Kimmo summaa. ”Tässä asiassa tieto ei lisää tuskaa”, hän lisää. 




Teksti: Pinja Teponoja ja Suvi Toivola
Kuva: Pixabay


Julkaistu Moniääninen-lehdessä 1/2021.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?