Nuorena kuljin epätiedostavasti ja kuin sumussa. Näin vanhempana alkaa kirkastua. Olen kuin muut: menin nuorena aikuisena pirstaleiksi, mutta rakennuin säröistä uudeksi.

Vaikeista perheolosuhteista lähtöisin olevan Sarin tie kohti tasapainoista elämää ei ole ollut helpoin mahdollinen. Saatuaan vesivärit herkkä nuori löysi kuitenkin taiteen, eikä siltä tieltä ole ollut paluuta. Nyt työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Sari maalaa ammatikseen ja pitää useita näyttelyitä joka vuosi.  Hän haluaa myös auttaa muita kaltaisiaan.

Jos jonain aikamme päivänä tiede kykenee lukemaan ajatuksiamme ja seuraamaan tietoisuuttamme, ei se minua paljoakaan enää hermostuttaisi, elinhän sitä todeksi yli 20 vuoden ajan.

Olen kamppaillut mielenterveyden kanssa jo pienestä pitäen. 14-vuotiaana olin ensimmäisen kerran osastolla ja minulla todettiin psykoottinen masennus. Lääkärit kyselivät, kuulenko ääniä tai näenkö harhoja. No, en nähnyt enkä kuullut.

Aloin kuulla ääniä ollessani 16-vuotiaana työkokeilussa nuorten pajalla. Olin ollut huonossa kunnossa jo pitkään. En ymmärtänyt, mitä tapahtui, koska olin jo aika vakavassa psykoosissa. Elin omassa maailmassani, eikä työkokeilusta tullut yhtään mitään. Kärsin näköharhoista ja kuvittelin paljon kaikenlaista. Muistan yhden tilanteen, josta en vieläkään tiedä, oliko se totta: kesken työpäivän läksimme kaverien kanssa autolla metsäretkelle ja parin tunnin retkeilyn jälkeen palasimme töihin. Jälkeenpäin kun mietin, niin ei kuulosta loogiselta.