Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Joulukuu 2018

Lisätty 13.05.2020

Joulukuuhun 2018 mennessä Rakentava vuorovaikutus mielenterveyden tukena -hankkeessa oli ehditty toteuttaa nykymuotoisen RVMT-koulutuksen neljä ensimmäistä lähiopetusjaksoa.

Näiden opintojaksojen ohessa toteutettiin perjantaina 30.11.2018 hankkeen koulutusryhmäläisten yhteinen RVMT-tapaamispäivä. Koko päivän kestäneen ohjelmaosuuden jälkeen vietettiin vielä hankkeen pikkujouluja.

Ohjelmaosuuteen sisältyi koulutuksellisia osioita, joiden teemana oli joulun lähestyessä ajankohtainen aihe - kiitollisuus. NVC-kouluttaja Anna Grant alusti aihetta ja ohjasi teemaa käsitteleviä vuorovaikutteisia harjoitteita.

Tapaamispäivään sisältyi myös vierailijaluennoitsijan osuus. Kirjailija, johtajuuskouluttaja ja Nokian entinen lakiasiainjohtaja Annu Palmu saapui tilaisuuteemme puhumaan aiheesta ’Rakasta itseäsi - löydä sydämesi viisaus ja voima’. Annun erittäin antoisaa ja mielenkiintoista alustusta seurasi tunnin kestänyt vireä, Annun johtama yhteiskeskustelu aiheen piiristä.

Tiivis päivä päättyi hankkeen pikkujoulujen viettoon. Iltaruokailun jälkeen vuorossa oli musiikkia - osallistujien joululauluesityksiä sekä muusikkovieraamme Antti Pitkäsen esiintyminen. Antti tekee omaa musiikkia ja säestää kitaralla lauluaan. Yleisö tykkäsi kovasti, ja Antti esitti yleisön pyynnöstä vielä muutaman ylimääräisenkin kappaleen. Kuopiolainen Antti on mukana Moniäänisten toiminnassa.

Tapaamispäivän aluksi osallistujat toivoivat päivältä mm. rentoa yhdessäoloa. Tämä toive vaikutti toteutuneen oikein hyvin. Tämän jälkeen on mukava jatkaa aherrusta koulutuksissa Rakentavaa ja myötäelävää vuorovaikutusta opiskellen ja jo kehittyneitä taitoja syventäen. 









        

 







Teksti ja kuvat: Ulla Varis, Hankekoordinaattori (KTM) 


Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?