Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Näkökulmia henkiseen väkivaltaan

Lisätty 10.02.2020

Tämä kirjoitus pohjautuu psykoterapeutti (VET) Veli-Matti Saarisen RVMT-hankkeessa 14.6.2019 pitämään luentoon henkisestä väkivallasta.

Henkisen väkivallan vaikutukset ulottuvat laajalti ympäristöönsä ja henkinen väkivalta aiheuttaa aina monenlaisia ongelmia. Se voi vaurioittaa vakavasti turvallisuuden tunteen kokemista ja jopa särkeä sen. Jokainen tapaus sekä väkivaltaiset teot ja niiden seuraukset ovat aina erilaisia – samoin sekä tekijän että uhrin kokemukset. Kaikkiin väkivallan muotoihin liittyy kuitenkin saman tyyppisiä mekanismeja. Väkivaltainen toiminta on nimenmukaisesti vallan käyttöä – sen väärinkäyttöä. Tässä kirjoituksessa näkökulmana on lähtökohtaisesti henkinen väkivalta, mutta suurimmalta osin tässä esitetyt asiat pätevät myös muihin väkivallan muotoihin.

Väkivallan eri muotoja voidaan luokitella mm. seuraavalla tavalla: fyysinen, henkinen/psyykkinen, taloudellinen, seksuaalinen, hengellinen, kemiallinen sekä kunniaan liittyvä väkivalta. Myös hoidon ja huolenpidon laiminlyönti on väkivaltaa. Tämä voi ilmetä esim. empatian puutteena tai siten, että jätetään vastaamatta toisen tärkeisiin tarpeisiin. Väkivalta voi siis aktiivisten tekojen ja toiminnan lisäksi olla myös tekemättä jättämistä. Henkinen väkivalta sisältyy osatekijänä kaikkiin muihin väkivallan muotoihin.

Henkinen väkivalta voi silti olla jopa haavoittavampaa kuin fyysinen väkivalta. Henkinen väkivalta voi olla mm. vähättelyä, syyllistämistä, mitätöintiä, kontrollointia, mustasukkaisuutta, kiristämistä, haukkumista, valehtelua, painostamista, eristämistä, avun epäämistä, tavaroiden hajottamista sekä väkivallalla tai itsemurhalla uhkailua. Käytännössä henkisen väkivallan kokija voi tuntea elämänilonsa hiipumista tai joutuvansa olemaan jatkuvasti pahoillaan jostain. Hän voi kokea, ettei saa enää päättää itse omista asioistaan tai ettei osaa tehdä mitään oikein. Hän saattaa tuntea olonsa yksinäisemmäksi ja esim. arkailee sanoa mielipiteitään muiden seurassa.

Henkisen väkivallan kokemisesta seuraa korostuneita tunteita. Näitä voivat olla mm. syyllisyyden ja häpeän kokemukset, tyhjyyden tunne, turtumus ja puutuneisuus. Uhri voi laiminlyödä itseään tai kokea voimakasta velvollisuuden tunnetta muita kohtaan – unohtaen sen, mikä oma vointi on todellisuudessa. Kaltoinkohtelua muistuttavien tilanteiden vaikeus voi johtaa lamaantumiseen tai aggressiiviseen käytökseen, jolloin uhri alkaa puolustaa omia oikeuksiaan vihan voimalla. Väkivallan kokeminen voi aiheuttaa myös väsymystä, keskittymiskyvyn vaikeuksia sekä unihäiriöitä. Väkivaltakokemuksessa ns. tunnemieli ja viisas mieli kulkevat usein eri polkuja; ihminen tietää järjellä ajatellen, kuinka pitäisi toimia, mutta ei kuitenkaan kykene siihen.

Väkivaltakokemukset vaikuttavat persoonallisuuteen ja uhkaavat turvallisuutta, riippumattomuutta sekä mm. osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Koettu väkivalta johtaa ajan myötä itsetunnon murenemiseen, oman identiteetin menetykseen ja sen korvautumiseen. Väkivallan taipumuksena on ajan myötä jatkua ja vaikeutua, sillä tunnetasojen toistuvasti noustessa tunteiden säätely on entistä vaikeampaa. Kun rajoja on jo rikottu, siihen on aina aiempaa matalampi kynnys. Väkivallan kokija saa vihasta voimaa, mutta se taas voi johtaa voimavarojen ja tilanteen väärään arvioon. Tämän seurauksesta väkivalta voi myös pahentua ja muuttua pahimmillaan hengenvaaralliseksi. Tapahtuu myös turtumista, kun aiempi tunnelataus ei enää vaikuta yhtä vahvasti. Väkivaltatilanteisiin liittyy myös ns. normalisoitumisprosessi, jolloin väkivaltainen käyttäytyminen itsessään alkaa vähitellen muuttua osapuolten keskuudessa luonteeltaan normaaliksi. Tällöin uhri muuttuu passiiviseksi ja syyttää itseään vaikeuksista – jääden siten väkivaltaa käyttävän kontrollin alaisuuteen.

Koettu väkivalta on traumatisoivaa, kun se ylittää henkilön sietokyvyn rajat. Traumaoireet ovat näin ollen täysin ymmärrettäviä. Traumatisoituminen voi tapahtua myös sijaistraumatisoitumisena. Erityisesti lasten kohdalla sijaistraumatisoituminen voi olla jopa välitöntä traumatisoitumista vahingollisempaa, mikäli lapsi joutuu näkemään tai kuulemaan perusturvallisuudestaan vastuussa olevan vanhemman väkivaltaista kohtelua – vaikka ei joutuisikaan itse välittömästi väkivaltaisen käytöksen kohteeksi. Traumatisoitumiseen voi liittyä myös dissosioitumista, jolloin epämiellyttävät asiat siirtyvät kokonaan pois tietoisesta mielestä. Dissosiaatio voi ilmetä mm. siten, että väkivallan kokija ajautuu alivireyden ja turtumuksen tilaan sulkien pois ympärillä tapahtuvan kauheuden. Tai jokin muu emotionaalinen osa hänessä aktivoituu, jolloin hän vaikean tilanteen keskellä keskittyy vain puuhastelemaan (esim. ripustelemaan pyykkiä).

Väkivaltaisen käytöksen dynamiikka on hyvin saman tyyppistä kaikkialla maailmassa. Väkivaltaisen käyttäytymisen syynä ei voida pitää tempperamenttiä – tempperamenttierot eivät siis koskaan selitä väkivaltaisuutta. Väkivaltaisuus ei myöskään ole sukupuolisidonnaista. Sen sijaan itsetuntoon ja itsesäätelytaitoihin liittyvä epävakaus on riskitekijä väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Väkivaltainen käytös liittyy omaksuttuihin epätarkoituksenmukaisiin ja vahingollisiin toimintamalleihin. Nämä mallit siirtyvät herkästi sukupolvelta toiselle, jolloin kyse on ylisukupolvisesta ilmiöstä. Toimintamalleja on kuitenkin mahdollista muuttaa. Se edellyttää vahvaa motivaatiota sekä itsereflektiokykyä ja harjoittelua – useimmiten myös ulkopuolista asiantuntija-apua.

Väkivallan kokijan selviytymisprosessi voidaan jakaa seitsemään vaiheeseen: (1) Valmisteleva vaihe, (2) Havahtuminen, (3) Häilyminen, (4) Tunnustaminen, (5) Surutyö, (6) Työskentely, (7) Uuden rakentaminen. Toipumisprosessi edellyttää väkivaltakokemuksen tunnistamisen lisäksi sen jäsenneltyä ymmärtämistä ja kirkasta käsitystä siitä, mitä on tapahtunut. Tähän tarvitaan tunnetaitoja, tietoisuustaitoja, yhteyden saamista omaan kehoon sekä kehollisten tuntemusten hallintaa. Väkivallan kokijan on tärkeää hakea ulkopuolista apua ja saada tukea itselleen.

On välttämätöntä, että väkivaltaiseen käyttäytymiseen puututaan. Vastuu väkivaltaisesta käytöksestä on aina tekijällä, ei sen kohteeksi joutuneella. On kuitenkin hyvä muistuttaa väkivallan kokijaa omista mahdollisuuksistaan ja vastuustaan suojella itseään. Lähisuhdeväkivalta ja kaikki muukin kaltoin kohtelu on Suomessa aina ollut paljon yleisempää, kuin mitä on haluttu uskoa ja mitä tilastoista näkyy. Keskustelun ja puuttumisen kulttuuri on meillä nuorta ja edelleen puutteellista. Lähtökohtaisesti väkivaltaisen käyttäytymisen ongelmat ovat syntyneet perusturvallisuuden ja tunnevirittäytymisen alueella, joten tukitoimien on hyvä tuoda apua juuri näille alueille. Tämä merkitsee mm. sitä, että väkivaltakokemus sekä tunnustetaan että ymmärretään ja ihmisiä autetaan ahdingossaan.

Näkökulman vaihtaminen väkivaltapuheesta turvallisuuspuheeksi voi myös auttaa kaikkia osapuolia. Turvallisuudesta voi aina ottaa vastuuta, ja turvallisuuden toteutumiseksi on tärkeää toimia yhteistyössä. On hyvä miettiä yksin ja yhdessä seuraavia kysymyksiä: Mitä henkinen turvallisuus tarkoittaa? Miten otat vastuuta omasta ja toisten henkisestä turvallisuudesta? Miten suojelet ja suojaat omaa henkistä turvallisuuttasi?

 

Psykoterapeutti Veli-Matti Saarinen ja kokemusasiantuntija
Kaisa Suomalainen luennoimassa 14.6.2019.

 

Tämä teksti on lyhennelmä luennosta. Luennosta on tulossa hankkeen nettisivuille tuonnempana toinen osa. 

Teksti: Ulla Varis, Hankekoordinaattori (KTM)                                                                                          

Kuva: Päivi Prusti

 

Päivitetty 27.4.2020

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?