Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Surun kohtaamisesta

Lisätty 27.04.2020


 

"Kyyneleet kertovat, että meillä on paljon rohkeutta     
– rohkeutta kokea henkistä kipua.”

- Viktor E. Frankl -



Koemme kaikki aika ajoin henkistä kipua. Se on normaali osa ihmisyyden kokemusta. Henkinen kipu näyttäytyy usein jonkinlaisina fyysisinä tuntemuksina kehossamme, esimerkiksi paineen tunteena rintakehän alueella tai lihaskipuina. Jos tunnistamme tunteitamme, saatamme huomata, että henkinen kipumme sisältää ikävää, kaipuuta, vihaa, katkeruutta, raivoa, syyllisyyttä, ahdistusta, epätoivoa, yksinäisyyttä, masennusta, ulkopuolisuutta, tuskaa, avuttomuutta, väsymystä, uupumusta, pelkoa, kauhua, turvattomuutta tai häpeää.

Oli kokemamme henkisen kivun kirjo tietyllä hetkellä mikä tahansa, sen taustalla on useimmiten surematonta surua. Suru ei ole häiriötila, joka tulisi hoitaa pois, vaan normaali reaktio menetykseen. Menetys voi koskea mitä tahansa. Oman terveyden menetys, läheisen menetys, unelman toteutumattomuus ja turvan tai koskemattomuuden menetys lapsuudessa ovat vain muutamia esimerkkejä.

Menetyksen meissä synnyttämä henkinen kipu saattaa tuntua erityisen raskaalta, jos ajattelemme, että meidän on voitettava surumme sen sijaan, että kokisimme sen. Muut saattavat vahvistaa tätä uskomusta sanomalla meille ”ole vahva” tai vähättelemällä menetystämme. Suru on raskas kantaa myös silloin, jos olemme kasvaneet ympäristössä, jossa surun julkisen ilmaisun, erityisesti itkemisen, on katsottu olevan joko epäsopivaa tai jonkinlainen heikkouden merkki.  

Raskaat menetykset ja niihin liittyvä henkinen kipu saattavat lamaannuttaa meitä. Toisaalta saatamme pelätä henkisen kivun kohtaamista ja siksi torjumme sen. Kenties uskomme, että henkinen kipu voi vahingoittaa meitä, ja siksi teemme kaikkemme, että emme tuntisi sitä. Erilaiset päihdeaine- ja muut riippuvuudet ovat useimmiten keinoja turruttaa henkistä kipua ja sen takana olevaa surua.  

Valitettavasti menetämme edellä mainituissa tapauksissa yhteyden itseemme, erityisesti tunteisiimme, jotka ovat varastoituneet kehoomme. Tällöin sureminen, jota menetyksen integrointi osaksi elämänkokemustamme vaatii, estyy. Lisäksi saattaa käydä niin, että mitä pidempään olemme tukahduttaneet suruamme, sitä vahvemmin sen koemme, kun se lopulta pintautuu.

Jos koet surun tunnistamisen, hyväksymisen ja/tai kohtaamisen raskaaksi – jopa ylitsepääsemättömän vaikeaksi – kuinka voisit tukea itseäsi? Sen lisäksi, että sinun on tärkeää hakeutua ammattiavun piiriin, seuraavista pienistä askelista saattaa olla sinulle apua. 



1. Rentoutuminen

 

• Pyri lisäämään kykyäsi rentoutua.

• Ehdotan, että kokeilet erilaisia rentoutumistapoja ja valitset niistä itsellesi mieluisimman.

• Kannustan sinua ottamaan rentoutumisen osaksi päivittäistä ohjelmaasi, sillä säännöllisen rentoutumisen myötä alat todennäköisesti huomata muutoksia olotilassasi.

 

2. Läsnäolo

 

• Pyri löytämään itsellesi sopivia ja mieluisia tapoja lisätä omassa kehossasi läsnä olemista.

• Liikunta ja erilaiset kehomeditaatiot voivat tukea sinua siinä.

• Tärkeää on päästää irti ajatuksista ja vaan olla omassa kehossa tässä ja nyt.

 

3. Keholliset tuntemukset

 

• Kun läsnäolo omassa kehossasi tuntuu luontevalta, voit alkaa havainnoida, miltä missäkin kehon osassa tuntuu. Voit esimerkiksi pitää päivittäistä ’keholliset tuntemukseni’ -päiväkirjaa.

• Tärkeintä on tarkkailla omia tuntemuksia ja hyväksyä, että ne ovat osa tämänhetkistä ihmisyyden kokemustasi, joka muuttuu koko ajan. Liiallinen samaistuminen tunteisiimme ei yleensä tue meitä.  


4. Tunteiden tunnistaminen

 

• Kun kehotietoisuutesi lisääntyy (askel 3), kykysi tunnistaa omia tunteitasi mahdollistuu.

• Ehdotan, että valitset tietyn hetken päivässä (esim. lounasajan), jolloin pysähdyt ja vietät 5-10 min rauhallisessa tilassa. Kysy silloin itseltäsi: Mitä minä tunnen juuri nyt?

• Tunnesanalista voi toimia apunasi, kun alat harjoitella tunteittesi tunnistamista ja nimeämistä. Tunnesanalistat löytyvät tämän jutun lopusta.

• Voit kirjata tunnistamasi tunteet ylös. Jos teet sen, saatat huomata, että tunnistamiesi tunteitten määrä lisääntyy ajan kuluessa.

 

Kun tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen alkavat sujua, saatat huomata itsessäsi ’suruvireisiä’ tunteita ja kehollisia tuntemuksia. Silloin tiedät, että olet kulkenut jo pitkän matkan kohti surun hyväksymistä ja kohtaamista itsessäsi.

”Ainoa tie henkisen kivun toiselle puolelle on kulkea sen läpi”. Näin opastaa Michael A. Singer kirjassaan ’Kahleeton sielu’. Henkinen kipu tuntuu raskaalta, mutta kokemus voi helpottua, kun olemme kyenneet muuttamaan suhtautumistamme siihen. Surun läsnäolo voi tuntua kipeältä, mutta sen ei välttämättä tarvitse olla raskasta.

Suru kutsuu meitä antamaan huomiota kokemallemme menetykselle, suremaan sitä ja integroimaan alkuperäisen menetyksen tai rankan kokemuksen osaksi elämänhistoriaamme. Surun kohtaaminen ja sureminen vaativat kuitenkin valtavaa rohkeutta. Kun uskallamme antaa kyynelten valua pitkin poskia, tiedämme olevamme sankareita. Vähitellen kipu alkaa laantua ja sen takaa saattaa paljastua haikeutta – ja jopa kauneutta sekä rauhaa. Mielemme saattaa myös kirkastua.

Surun kohtaaminen opettaa meitä elämään tässä hetkessä sekä kehittää kärsivällisyyttämme ja lempeää suhtautumista itseemme. Menetyksen kokenut ja sitä aidosti surrut voi myös kokea elämänarvojensa muuttuneen myönteisempään suuntaan. Hän saattaa arvostaa enemmän läheisiä ihmisiään ja elämän perusasioita sekä pyrkiä kohti itselleen merkityksellisempää elämää. 



Teksti: Anna Grant, RMV asiantuntija ja kouluttaja (Ph.D.)      

Kuva: Ulla Varis 



   TUNNESANALISTAT: 

 






 

 

 

 

 

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?