Lisätty 03.12.2018
Ääniä oli jatkuvasti. Jos muutama minuutti oli ilman ääniä, niin sai olla kiitollinen. Äänet olivat jatkuvasti läsnä. Jos joku puhui minulle niin jouduin keskittymään sekä ääniin, että toisen ihmisen sanomaan. Se ei onnistunut aina. Lisäksi äänien kertomisesta tuli tuntemuksia sen mukaan mitä sanottiin. Jos oli muita läsnä, minun piti keskittyä etten reagoinut ääniin. Sosiaalisessa tilanteessa ääniltä tuli usein esimerkiksi ehdotuksia seksuaaliseen toimintaan jonkun läsnäolijan kanssa. Tätä tapahtui niin miesten kuin naistenkin seurassa. Erityisen häiritseviä ehdotukset olivat silloin, kun ne koskivat perheenjäseniä. Niinkin arkinen asia kuin vessassa käyminen oli kauheaa, sillä äänet reagoivat ja olivat ilkeitä myös siellä. Tunteena oli rauhan menetys mitä yksityisimmässä paikassa. Toivoin, ettei kaikista ilkeimpiä ääniä ja ajatuksia tulisi vessassa käydessä, koska ne tuntuivat tosi pahoilta siellä.
Äänien seurauksena puhuin huomattavasti vähemmän kahtena ensimmäisenä vuotena äänten ollessa pahimmillaan. Mitkään yritykset eivät täysin poistaneet ääniä. Musiikin kuuntelu heikensi niitä jonkin verran. Myös alkoholin nauttiminen poisti ääniä väliaikaisesti. Saattoi olla tunteja, joina ääniä ei kuulunut. Myöhemmin sitten äänet saattoivat olla jonkin aikaa pahempia. Sen vuoksi juomisen määrää piti tiukasti rajoittaa. Krapulassa äänet olivat nimittäin kauheita. Tunteet olivat valtavat. Niiden kestäminen vaati paljon voimia. Kaupungille en usein halunnut mennä, koska oireet ja äänet tulivat siellä valtavana määränä. Kaupungissa käynti oli suuri seikkailu ja suuri virstanpylväs pitkän aikaa. Vältin kaikkea stressiä niin paljon kuin mahdollista. Kauheinta olivat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa koetut äänet.
Hallintakeinojen opettelu
Oireidenhallintakurssilla annettiin eväitä äänten ja muiden oireiden kanssa toimimiseen. Pidettiin päiväkirjaa, johon merkittiin milloin ääniä oli ja minkälaisia. Mahdollisuus oli myös kertoa mitä ne sanoivat. Se, että äänistä puhui, palautti voimia jonkin verran. Alussa se ei auttanut oireisiin, mutta pidemmällä aikavälillä se rohkaisi puhumaan niistä muidenkin kanssa. Minulle valittiin tukihenkilö, jolle voisi kertoa oireista ja joka vahti psyykkistä kuntoa.
Vertaistuki vähensi ääniä ja auttoi oireiden lieventymisessä. Lopulta tuli positiivisia ääniä. Ääniä kuulevien ryhmässä kokeiltiin menetelmiä, jotka olivat auttaneet muita. Yksi menetelmistä oli äänien kanssa keskustelu. Jossain vaiheessa äänet alkoivat reagoimaan siihen, mitä sanoin niille takaisin. Yksi menetelmistä oli asettaa äänille rajat. Keskustelu äänien kanssa vain silloin, kun muita ei ollut läsnä, auttoi selviämään sosiaalisista tilanteista. Menetelmä, jossa opetettiin molemminpuolista kunnioitusta, sai äänten kanssa käytävän keskustelun sävyn muuttumaan yhä positiivisemmaksi. Yhdessä nämä menetelmät ovat vähentäneet negatiivisia ääniä. Positiiviset äänet saavat jäädä, jos ovat jäädäkseen. Negatiivisten äänien kanssa tunteet eivät ole enää niin kielteiset ja häpeälliset kuin alussa. Opettelemalla menetelmiä tullakseni toimeen äänien kanssa, ahdistus väheni, vaikkakin stressi ja äänet lisääntyivät ensin väliaikaisesti.
Sinuiksi äänien kanssa
Ääniä tulee lähes päivittäin mieleen. Ne ovat musiikkia ja satunnaisesti puhetta. Pahat äänet eivät ole täysin poistuneet, mutta ne ovat vähentyneet. Äänien kuuleminen ei enää vaikuta tekemisiini ja tekemättä jättämiseen suuressa määrin. Negatiiviset äänet menevät ohi korvien, ellei halua kommentoida niitä. Jotkut pahat äänet ovat vielä olemassa. Esimerkiksi kehotus junan alle hyppäämisestä tulee aina kun juna tulee, mutta tilanteeseen liittyvät fyysiset tuntemukset ovat poistuneet. Toisinaan tällaiset äänet vievät vielä voimia ja uuvuttavat, muuta yleensä ne eivät tunnu kuin pienenä ärsytyksenä, jonka kestää. Elämänhaluni on lisääntynyt ja olen oppinut arvostamaan omaa parantunutta terveyttäni enemmän.
