Aloin ensimmäisen kerran kuulemaan ääniä vuoden 2016 kesällä. Kokemukseni ei tosin ole auditiivinen, eli siis varsinainen kuultavissa oleva ääni, vaan sanat ilmestyvät mieleeni ikään kuin jonkun toisen ajateltuina sanoina, lauseina tai viesteinä. Olin menossa toisen kerran elämässäni psykoosiin ja keskellä mieleni silloista syvenevää kaaosta, sanat ilmestyivät tajuntaani. Ne olivat: ”Älä usko mihinkään, mitä me sanomme.” Se oli hämmentävä alku erikoislaatuiselle ilmiölle ja ensimmäinen kokemus äänistä, jonka muistan.
Ääniä on monenlaisia ja ne tuntuvat tulevan eri puolilta psyykeäni. Välillä ne ovat kuin jonkinlaisia sivupersoonia tai seuraa pitäviä olentoja. On hyviä ääniä, sellaisia, joilta kysyn, että keitä he ovat ja he sanovat olevansa oppaitani tai enkeleitäni. Viestit, joita ne tuovat, ovat kuitenkin tällä hetkellä varsin yksinkertaisia, eli lähinnä vakuutteluja siitä, että ”kaikki on hyvin” tai ”ei ole mitään pelättävää”. Tämä on minulle ihan okei.
Sitten on sellaisia ääniä, jotka yrittävät väittää olevansa puolellani, kunnes tiedustelen tarkemmin ja he myöntävät, etteivät tule valosta vaan ovat jonkinlaisia harhoja tai kiusaajia. Ja ne kiusaajat, niitä on ollut monenlaisia. Useimmat ovat sellaisia, jotka vain vähän yrittävät harhauttaa minua, tai leikkiä kustannuksellani. Ne ovat tavallaan kesyjä mutta sinnikkäitä ja lähes jokapäiväisiä. Niiden kanssa olen oppinut elämään.
Kuitenkin on ollut sitten niitäkin ääniä, jotka ovat satuttaneet todella pahasti. Vuonna 2023 keväällä, pian aloitettuani terapian aloin ymmärtää, että tietyt äänet halusivat todella vahingoittaa minua. En tiedä johtuiko se terapian aloittamisen aiheuttamasta stressistä vai mistä, mutta huomasin, että jotkin äänistä alkoivat kiusaamaan minua selkeästi enemmän. He alkoivat toistaa ikäviä sanoja ja vaatimaan, että hyväksyn että he ahdistelevat ja kiusaavat minua. Tästä kiusasta tuli jokapäiväistä sinnittelyä minulle ja se vain paheni ajan myötä. Lopulta tilanne oli vajaan vuoden jälkeen sellainen, etten pystynyt edes kunnolla ajattelemaan omia ajatuksiani, kun kiusaavat äänet hallitsivat ajatusmaailmaani ja kielsivät minua tekemästä tai ajattelemasta tiettyjä asioita.
Mietin silloin, että miksi kukaan ei voi auttaa minua. Esimerkiksi lääkityksestä ei löytynyt apua. Minulla oli kuitenkin omat tapani tutkia ja käsitellä asiaa ja aina silloin tällöin sainkin ikävät äänet hetkeksi loppumaan tai kääntymään toisenlaisiksi. Tämä kuitenkin oli kokemuksessani aina väliaikaista.
Kunnes sitten sattumalta keksin. Aloin toistamaan ajatuksissani yksinkertaisia sanoja vähän kuin mantrana tai hokemana ja huomasin, että nimenomaan ikävimmät äänet eivät pääse läpi tietoisuuteeni, kun teen niin. Käytin ja käytän edelleen useimmiten sanaa ”kiitos”, koska se on lyhyt ja myönteinen sana, jota on helppo toistaa. Muutkin hyvältä tuntuvat sanat tai lauseet toimivat. Sanan voi sanoa mielessään tai ääneen. Vaikkapa kerran sekunnissa tai kolme kertaa parin sekunnin välein. Monet tavat toimivat ainakin minulla.
Aluksi jouduin todella näkemään vaivaa ja toistamaan sanoja melkein koko ajan, useamman päivän, mikä oli väsyttävää. Ajan myötä kuitenkin huomasin yllättäen, että tarve sanojen toistamiselle väheni. Harjoitusta piti tehdä enää vain silloin, kun muistin, että niin pitää tehdä (niin hassulta kuin se saattaakin kuulostaa) ja kun mielessäni oli tavallaan tyhjää. Juuri tästä tyhjästä läsnäolon tilasta ikävät äänet tulivat tietoisuuteeni. Ennen ne olivat päällä koko ajan, mutta nykyään vain tosiaan näissä tietyissä hetkissä on mahdollisuus, että ne tulevat.
Teen harjoitusta edelleen, mutta nykyään voi mennä monta tuntia, ettei se ole enää tarpeen, koska yksinkertaisesti ajattelen muita asioita. Sitten aina välillä muistan asian ja silloin harjoitus on taas hetkeksi tarpeen (usein alle minuutin, joskus jopa vain muutamia sekunteja), kunnes toiset asiat tai ajatukset vievät huomioni taas muualle. Näin mieleni näyttää toimivan. Tästä on tullut osa arkeani, ja pärjään nyt näin ihan hyvin.
Olen todella kiitollinen tästä lopputuloksesta, koska pahimmat äänet ovat nyt pysyneet täysin poissa jo pitkän aikaa. Aiemmin niitä oli koko ajan, mutta ei lainkaan enää. Tiedän, että ne ovat siellä jossain pinnan alla edelleen koska olen tietoisesti kokeillut pari kertaa hetkeksi lopettaa harjoituksen teon ja silloin kiusaajat ovat aina tulleet nopeasti takaisin. Ne ovat siis olemassa tietyssä osassa mieltäni, mutta eivät onneksi enää pääse minua piinaamaan.
On edelleen joitain hieman vaikeita ääniä, joihin tämä harjoitus ei jostain syystä toimi, mutta ne pahimmat ovat nyt selvästi poissa ja voi olla, etteivät ne tule enää koskaan takaisin. Koen, että parhaimmillaan äänten kuuleminen on elämää rikastuttava kokemus, joka liittyy luonnollisesti ihmisyyteen ja joka voi myös kehittyä ajan myötä.
Teksti: Tuuli
Julkaistu Moniääninen-lehdessä 3/2024.
