Ainomieli (nimimerkki) tunsi vielä muutama vuosi sitten voimakasta häpeää mielenterveysongelmistaan ja äänten kuulemisesta. Hän pelkäsi, etteivät ihmiset ymmärrä häntä, ja että hänet leimataan mielisairaaksi. Nyt Ainomieli on saanut tehtyä äänien kuulemisesta itselleen tavallista, eikä häpeä enää. Hänen mielestään äänien kuuleminen on osa minuutta, ja sen kuuluu olla niin.
”Kun ymmärsin, etteivät äänet voi satuttaa minua, en pelännyt enää niin paljoa.
Välillä ne edelleen huutavat, valvottavat ja hämmentävät, mutta eivät ne satuta”
– Ainomieli
TAISTELU HÄPEÄÄ VASTAAN
Ainomielen äänet alkoivat aggressiivisina ja häiritsevinä. Hän pyysi apua ja mahdollista hoitoa, sitä kuitenkaan saamatta. Kukaan ei edes kysynyt mitä hänelle kuuluu tai saako hän tukea mistään. Edelleen Ainomieli kertoo ihmettelevänsä, miten apua tarvitseva voidaan jättää yksin.
Alussa Ainomieli pelkäsi ihmisten suhtautumista, ja saikin osakseen paheksuntaa. Kukaan Ainomielen omasta perheestä ei ollut tukena. Lisäksi kun hän viisi vuotta sitten uskaltautui kertomaan eräälle ystävälleen tilanteesta, lopetti tämä yhteydenpidon kokonaan, eikä hänestä sen koommin kuulunut. Muun muassa näiden asioiden vuoksi Ainomielen on vaikea luottaa ihmisiin. Vaikka Ainomieli sai lohtua lukemalla toisten kokemustarinoita, pelotti häntä ajatus vertaistukiryhmään menemisestä, koska silloin hänen pitäisi lähteä ihmisten ilmoille.
”On väärin, että ihmiset joutuvat kantamaan häpeää, jonka ulkopuoliset henkilöt asettavat. Kenenkään ei pitäisi joutua häpeämään ääniä tai itseään, äänien kuuleminen ei tee ihmisestä huonoa,” Ainomieli toteaa.
Ainomieli toivoo suuresti muidenkin ymmärtävän saman, mitä hän on oivaltanut. Hän taistelee sellaisen maailman eteen, jossa mielenterveysongelmat eivät ole tabu ja niiden kanssa elävät otettaisiin vastaan sellaisina kuin muutkin.
PERHE, TAIDE JA RUNOILEVAT ÄÄNET
Muutama viime vuosi on mennyt paremmin. Ainomieli kuulee edelleen ääniä ajoittain, mutta kokee ne tavanomaisena asiana.
Yksi suurimmista tukipilareista Ainomielen elämässä on hänen aviomiehensä. Mies on alusta asti tiennyt vaimonsa mielenterveysongelmista, ja ymmärtänyt niitä, vaikka se Ainomielen omien sanojen mukaan ei aina ole ollut helppoa. Myös lapset ja koti tuovat lohtua ja voimaa. Kaiken pahan keskellä perhe ja lapsien hyvinvointi tuovat valon pimeän keskelle. Vaikka lapset ovat niin nuoria, etteivät vielä juuri ymmärrä mielenterveysasioiden päälle, on heille muodostunut jo voimakas empatiakyky. Osa lapsista osaa jo kysellä, miksi äiti on surullinen, ja lohduttaa tätä piirroksilla.
Vuosien saatossa Ainomieli on oppinut hälventämään häpeän tunnetta taiteen keinoin. Hän maalaa tuntemuksiaan ja taide onkin hänelle tärkeä selviytymiskeino äänten kanssa. Nykyisin hän näkee ääntenkuulemisen enemmänkin osana itseään ja luonnettaan. Tätä piirrettä voi jopa hyödyntää taiteessa esimerkiksi kirjaamalla ääniä ylös ja käyttämällä niitä myöhemmin inspiraation lähteenä. Ainomieli on lapsesta asti kirjoittanut päiväkirjaa, joten kirjoittaminen on aina ollut hänelle tärkeä tapa käsitellä tunteita.
Vaikka Ainomieli edelleen välillä toivoo äänten katoavan lopullisesti, kokee hän ne usein positiivisesti, jopa tukena ja turvana. Hän ei ole koskaan yksin, äänet ovat hänelle ikään kuin ystävä hyvässä ja pahassa.
”Joskus kun olin ahdistunut, kuulin miehen äänen, joka luki minulle kauniita runoja. Ajattelin että runot ovat oikeita, jotka olen vain kuullut jossain. Monen päivän google-hakujen jälkeen selvisi, että nämä eivät ole valmiita runoja, vaan tulevat minun pääni sisältä. En tiennyt osaavani kirjoittaa tuollaisia runoja,” Ainomieli kertoo kokemuksestaan.
PELKOTILASTA HÄLYTYSKELLOKSI
”Alussa oli se suuri pelko, että kuinka mielisairaaksi minä tässä ajaudun ja se pelko ohjasi aika paljon. Silloin äänet olivat ilkeitä ja aggressiivisia. Kun ymmärsin, etteivät äänet voi satuttaa minua, en pelännyt enää niin paljoa. Välillä ne edelleen huutavat, valvottavat ja hämmentävät, mutta eivät ne satuta,” Ainomieli pohtii.
Uusi suhtautumistapa pelkoa ja ahdistusta kohtaan on kehittynyt niin vahvaksi, että äänet ovat Ainomielelle osa minuutta ja niitä voi kuunnella. Hän kokee äänien usein kertovan jostain. Joskus hän kokee ne omien sivupersooniensa ääninä, jotka viestivät hänelle siitä, että jokin on nyt huonosti, kun omat hälytyskellot eivät vielä soi.
”Joskus voi voida huonosti huomaamattaan, esimerkiksi raskaassa ihmissuhteessa tai liiassa stressitilassa. Tallaisissa tilanteissä äänet voivat olla jopa avuliaita, jos niitä kuuntelee. Ne kertovat minulle sen, mitä en osaa sanoa itselleni,” Ainomieli kertoo.
Kuitenkaan aina Ainomieli ei halua ääniä kuunnella. Silloin hän pyrkii ajattelemaan ne taustakohuna, jonka voi sivuuttaa.
Teksti: Pinja Teponoja
Julkaistu Moniääninen-lehdessä 3/2020.
