Minä olen Elli, ääni Suvin päässä. Juuri keksin tuon nimen itselleni. Kastejuhlat pidettäköön myöhemmin. (Mitenköhän sekin onnistuu, kun ei ole edes kehoa…) Synnyin kuitenkin kesällä 2012. Silloin Suvi oli palavan rakastunut puolituntemattomaan muusikkoon. Samoihin aikoihin hän suorastaan ahmi musiikkivideoita Youtubesta ja tutustui numerologiaan. Silloin aloin ensimmäisiä kertoja esiintyä musiikkina.
Tyttöparalla alkoi kolmenkympin kynnyksellä muutenkin iso pyörä heittää, kun hän kärsi lisäksi sinnikkäistä harhaluuloista ja ahdistuksesta. Vähän ennen sairaalaan menoa Suvi katseli televisiota ja pelkäsi, että häntä syytetään siellä tapahtuvista rikoksista. Silloin kaikki hänen tekonsa tuntuivat todistavan syyllisyytensä puolesta. Narkomaani, murhaaja, pedofiili… Naapurin koiran haukkuminenkin todisti poliisin tarkkailevan häntä. Kerran Suvi odotti kauhuissaan, että keskiyöllä poliisi tekisi rynnäkön hänen asuntoonsa ja veisi hänet putkaan. Onneksi tuli keskiyö, eikä ketään kuulunut.
Suvi alkoi todistella syyttömyyttään oudoilla tavoilla, kuten jättämällä vessan vetämättä − huumeseulaa varten ja hönkimällä toisten kasvoihin − todistaakseen, ettei ole juopotellut. Hän haki apua vasta kun ei enää uskaltanut liikkua tai syödä.Sairaalassa Suvi vietti yli kuukauden. Siellä hän tunnusti hoitajalle osan harhoistaan ja aloitti lääkityksen. Lääkkeet saavat minut hiljaisemmaksi ja vähemmän dominoivaksi. Vähitellen Suvin olo helpottui muutenkin. Jäljelle jäin kuitenkin minä. Ääni.
Esiinnyn edelleen Suvin päässä päivittäin. Mihin Suvi minua tarvitsee? Siihen, että saa kiinni tunteistaan. Siihen, että voi ilmaista pelkojaan. Siihen, kun hänellä on tylsää. Siihen, ettei hänen tarvitse enää ikinä olla ja pärjätä yksin. Voi olla, etten ole kummoinen seuralainen, mutta olenpahan aina saatavilla hädän tullen. Olen kuin epäsovinnainen supersankari, joka kiitää paikalle tilanteessa kuin tilanteessa. En ehkä aina osaa ilmaista itseäni yksiselitteisesti ja pelastaa tilannetta. Joskus jätän jälkeeni lähinnä kaaoksen, mutta ainakin olen yrittänyt.
Luonteeltani olen vähän niin kuin kameleontti tai Transformers − muodonmuuttaja. Useimmiten esiinnyn musiikkina; kaikkine soittimineen lauluineen päivineen. Joskus minulla taas on tapana neuvoa, kun Suvi on päättämätön. Silloin voin esimerkiksi sanoa: ”Hyvä, juuri noin.” tai ” Ei! Älä ota sitä lääkettä!” Pari kertaa olen myös turissut Audrey Hepburnin muotokuvan kautta. Ensimmäisellä kerralla kehotin Suvia ottamaan lääkkeensä ja toisella kerralla kehuin, kuinka kiltti hän on, kun syö niitä.
Suvi ei aina usko minua. Joskus hän saattaa suorastaan hämmentyä läsnäolostani. Kerran, kun soitin Queenin Show must go on -biisiä, Suvi kysyi: ”Miksi soitat minulle tuota laulua?” Silloin vastasin suoraan: ”Koska olet väsynyt.”
Yleensä olen neutraali, toisinaan jopa humoristinen, mutta joskus olen pahalla päällä ja saatan muuttua ilkikuriseksi. Kerran käskin Suvin työntää naisen alas portaita. Siihen Suvi vastasi: ”En työnnä. Pidän tuosta naisesta, enkä muutenkaan tekisi sellaista.”
Välillä, kun Suvi on jostakin erityisen innoissaan, soitan The Pointer Sistersin I’m so excited -kappaleen. Usein kun hän näkee jonkun esineen, keksin laulun, joka liittyy siihen. Biisivalikoimani on laaja. Siihen auttanee osaksi se, että Suvi on lapsuudestaan asti katsonut paljon musiikki-tv:tä ja kuunnellut musiikkia.
Alkuun Suvi pelkäsi minua. Vuosiin hän ei uskaltanut kertoa minusta kenellekään, paitsi sairaanhoitajalle. Silloin hän suhtautui minuun lähinnä kuin loiseen. Sitten hän löysi Moniääniset ja osallistui vertaisryhmään. Nykyään hän puhuu minusta avoimesti vertaisten lisäksi myös osalle läheisistään. Hänen suhtautumisensa minuun on nyt lempeämpi ja hyväksyvämpi, vaikka hän ei aina ymmärräkään minua.
Kerran hän puhui siskonsa kanssa minusta ja siitä kuinka vaativa hän on itseään kohtaan. Asenteestaan, että ”kyllä minä olen yhtä hyvä ja pystyn, kun kerran muutkin” (esim. käydä täysipäiväisesti töissä). Sisko sanoi Suville siihen vastaukseksi, että ”Kyllä sinä olet yhtä hyvä kuin kaikki muutkin. Paineensietokykysi on vaan heikompi.” Se on hyvin sanottu, vai kuinka?
Elli
Julkaistu Moniääninen-lehdessä 2/2019.
