Nanni oli lapsi, jota kiusattiin paljon. Koulussa häntä piinattiin kaiken aikaa haukkumalla ja häiritsemällä. Nannin ollessa kahdeksannella luokalla hän pakeni kiusaamistilannetta koulun vessaan. Itkiessään vessassa hän kuuli ensimmäisen kerran päänsisäisiä ääniä, jotka kehottivat viiltelemään.
Lapselle, joka oli pyöritellyt ajatusta itsensä satuttamisesta jo pidemmän aikaa, oli jopa helpottavaa kuulla jonkun ehdottavan sitä. Ensimmäistä kertaa sitä ei kielletty, vaan sille ikään kuin annettiin lupa. Tämän vuoksi Nanni ei aluksi edes yrittänyt saada ääniä minkäänlaiseen hallintaan, vaan totteli niiden käskyjä. Äänet kuitenkin halusivat koko ajan lisää ja lisää.
Vuotta myöhemmin äänien alkamisesta Nanni päätyi ensimmäisen kerran laitoshoitoon nuoriso-osastolle. Vasta 15-vuotias tyttö ei tuntunut saavan hetkeäkään rauhaa, sillä erittäin negatiiviset ja arvostelevat äänet olivat päivän asioista aamulla ensimmäisiä ja illalla viimeisiä. Lisäksi yöllä piinasivat painajaiset.
Noin kymmenen vuotta Nanni luovi laitoksia vuosittain. Äänet olivat negatiivisia, pelottavia ja pahimmillaan jopa kuusi ääntä huusi Nannin pään sisällä päällekkäin, estäen häntä keskittymästä maailmassa tapahtuviin asioihin.
Nyt Nanni on ollut noin kolme vuotta ilman laitoshoitoa. Äänet ovat edelleen jokapäiväisiä ja negatiivisia, mutta suhtautuminen niihin on muuttunut positiivisemmaksi ja vertaistuen kautta Nanni on ymmärtänyt, ettei ole yksin.
Äänimaailman tutut, tuntemattomat hahmot
Nannin kuulemat äänet ovat pysyneet suhteellisen samoina vuosien ajan. Poikkeuksena tilanne, jolloin hänen ystävänsä teki itsemurhan. Tämän jälkeen ystävän ääni liittyi joksikin ajaksi Nannin päänsisäiseen äänimaailmaan.
Äänten kauan samana pysyminen ei tee äänistä Nannille läheisempiä, mutta sen avulla hän on muodostanut päänsä sisällä käsityksiä niiden ulkonäöistä ja luonteista. Esimerkkinä hän esittelee yhden äänistään: vanhempi harmaapartainen mies, joka kulkee punaisessa flanellipaidassa. Tämä, kuten muutkaan Nannin äänimaailman hahmoista, ei ole mukava hahmo. Nanni kuvailee jokaisen äänensä armottoman negatiivisena ja arvostelevana.
Vaikka äänet alkoivat koulukiusaamisesta, ei Nanni kuule kiusaajiensa ääniä. Hän ei usko kiusaamisen olevan ainut syy äänien kuulemiseen, vaan pikemminkin niiden ilmenemistä nopeuttava seikka.
”Äänten kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Itsekin harjoittelin kellotusta monta vuotta, ja nyt se toimii”
”Olette puoli tuntia poissa, niin saatte tulla vartiksi”
Nanni ei koe äänten olevan enää yhtä merkittävä osa elämäänsä, kuin ne ennen olivat. Äänien poissulkemisen sijaan Nanni on pyrkinyt miettimään äänien tunteita ja tarpeita.
Nanni uskoo, että jokainen voi oppia hallintakeinoja päänsisäisiin ääniin, vaikka se ei aluksi ole helppoa. Äänten kanssa kannattaa pyrkiä rakentamaan tasapainoisempi suhde.
Vaikka Nannille ei suora äänten kanssa keskustelu edelleenkään toimi, hän on opetellut tulemaan niiden kanssa toimeen esimerkiksi kellottamalla. Se on ääntenhallintakeino, jossa äänten kanssa pyritään luomaan ikään kuin sopimuspohjaisempi suhde. Kun äänet ovat liian väsyttäviä tai tulevat huonoon ajankohtaan, niiden kuulija voi pyytää näitä tulemaan takaisin myöhemmin.
Tätä taktiikkaa Nanni opetteli noin viisi vuotta. Hän aloitti ilmoittamalla ääneen, että äänet saavat tulla vasta vartin päästä. Myöhemmin hän saattoi pyytää ääniä tulemaan puolen tunnin päästä vartiksi. Harjoittelu oli monimutkainen prosessi, mutta Nannille se on ollut toimiva ja tärkeä äänien hallintakeino.
Muita ääniin auttavia tekijöitä ovat muun muassa ulkoilu ja käsitöiden tekeminen. Nanni tienaa käsintehdyillä korteilla, koruilla ja tiskiräteillä, mutta niiden tekemisellä on hänelle rahaa tärkeämpi merkitys. Puuhastellessaan käsitöiden parissa Nanni kokee pystyvänsä paremmin selviytymään raskaiden äänten kanssa.
Perheestä on ollut ja on edelleen Nannille suuri apu. Hänen vanhempansa ja sisaruksensa perheineen ovat iso osa hänen elämäänsä. Kummilapset ovat Nannille ilonlähde ja suuri voimavara.
Teksti: Pinja Teponoja
Julkaistu Moniääninen-lehdessä 1/2020.
