HILJAISUUDEN RIKKOJA
Elämän kivisempää polkuakulkenut Pekka alkoi kuulla ääniä ensimmäisen kerran muutettuaan omilleen vuonna 1994. Aiempaan verrattuna Pekalle vierasta yksinoloa ja hiljaisuutta täyttämään syntyi naisen ääni. Naisen ääni oli miellyttävän kuuloinen. Ääni ei ollut uhkaava, mutta sai Pekan hämilleen. Ääni puhui nopeasti ja sillä oli paljon asiaa. Naisen ääni oli läsnä taukoamatta aina Pekan ollessa hereillä. Ääni on edelleen päivittäin äänessä, eli 26 vuotta nyt.
Pekan ensimmäinen asunto oli Nuorten Ystävien tukiasunto, ja hänen luonaan kävi säännöllisesti sairaanhoitaja. Hoitaja kysyi Pekalta useaan otteeseen, kuuliko hän ääniä. Pekka kielsi äänien kuulemisen monesti ennen kuin vihdoin myönsi äänet, ja toipumisprosessi lähti käyntiin.
KÄÄNNEKOHTA
Pekan mukaan helvetti repesi, kun hän alkoi juttelemaan takaisin äänille. Käyntiin lähtenyt toipumisprosessi keskeytyi, ja naisäänen tilalle syntyi riiteleviä ja vihaisia hahmoja. Ääniä saattoi olla yhtä aikaa jopa seitsemän, ja ne puhuivat yhtä aikaa toistensa päälle. Pekka joutui vaatimaan ääniä puhumaan hänelle yksitellen. Pekka oppi kokemuksen kautta, ettei äänien sanomaan tule luottaa. Vuonna 1996 hän kuuli ääniltä, että erästä radiossa juontajana toimivaa naista pahoinpidellään. Pekka päätti tarttua härkää sarvista ja matkustaa kyseiselle radioasemalle rauhoittamaan tilannetta. Hän astui uhmakkaasti sisään ovista ja kysyi, onko kyseinennaisjuontaja paikalla. Kuullessaan, että nainen oli muuttanut Helsinkiin jo vuosia sitten, Pekka ymmärsi, että äänet pyrkivät johdattamaan häntä harhaan. Hän päätti vastaisuudessa olla uskomatta äänten sanomiin asioihin. Pekka kuvailee ääniä sadistisiksi ja ilkeiksi kiusaajiksi. Ne haukkuvat häntä samalla nimellä, jolla koulukiusaajat haukkuivat aikanaan. Hän ei ennen kyennyt lukemaan edes kirjaa, koska äänet tulivat häiritsemään.
“Olisi ollut helpompaa jäädä katujyrän alle, kuin käydä tämä prosessi läpi,” Pekka kuvailee. “Olen ollut psykoosissa, koska pää ei olisi kestänyt äänten kanssa muuten. Kun olin psykoosissa, äänet juhlivat ja kilistelivät samppanjalla. Niin sadistisia ne ovat.”
Pekka uskoo äänten juontavan juurensa lapsuuden ja nuoruuden monista traumaattisista kokemuksista. Pekka on kokenut koulukiusaamista, perheväkivaltaa ja hänellä on vaikea raiskauskokemus käsiteltävänään. Hän uskoo mahdollisuuteen, että äänet toimivat jonkinlaisena suojamekanismina, vaikka niistä ei ole ollut hänelle hyötyä kuin vain muutamaan otteeseen yli 25 vuoden aikajaksolla.
RAUHA MAAHAN
Pekka on päättänyt, että äänten aika on ohi. Hän on yrittänyt kuvainnollisesti tuhota niitä jo jonkin aikaa. Mielessään hän sulkee äänet auton takaluukkuun ja ajaa jyrkänteeltä alas. Toistaiseksi hän ei ole onnistunut täysin pääsemään äänistä eroon, mutta kymmenen vuotta taisteltuaan sanallisesti vihaisten äänten kanssa, hän päätti keskittyä omaan elämäänsä ja tekemisiinsä. Nykyään äänet ovatkin enemmän yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja rauha alkaa olla maassa.
“En välitä hittoakaan äänistä enää. Pahat muistot vain jääneet, ja suru menetetystä ‘normaalista’ nuoruudesta ja keski-iästä. Noin 10 psykoosia, manioita ja depressioita useasti. Nyt olen tasapainossa, kiitos psykiatristen hoitojen, joita on ollut toistakymmentä, sekä lääkityksen että työn joka pitää arjessa kiinni,” Pekka kertoo.
Pekka on käynyt useassa erilaisessa terapiassa kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on saanut niistä apua, mutta kokee silti itselleen parhaaksi terapiaksi työnteon. ’
Pekka pyrkii peittämään ääniä aktiivisilla toimilla ja musiikilla. Hän käy vertaistukiryhmässä ja terapeutilla, ja saa apua mielenterveyspalveluista. Lähipiirissä hänellä on ainakin yksi hyvä kuuntelija, jolle hän puhuu kokemuksistaan. Pekka kokee, että harva hänen läheisistään pystyy ymmärtämään häntä, koska ei ole kokenut samaa.
Ystävät, keskustelut, kirjoittaminen, musiikki ja treffielämä antavat Pekalle voimaa ja iloa. “Vaikka vuori kaadettaisiin päälle, pääsen läpi”. Kaikesta huolimatta Pekka jaksaa edelleen pitää lippua korkealla. Hän asennoituu ääniin kiusaajina, joille ei pidä alistua eikä antaa valtaa.
“Äänet voivat olla kannustavia ja arkea tukevia, mutta varoen niihin on suhtauduttava, ettei anna niille liikaa elinvoimaa, alkavat pian pyörittään arkeasi,” Pekka varoittaa kokemustensa kautta.
Pekka kuvailee itseään optimistiseksi ja positiiviseksi taistelijaksi, ja uhmaa pääsevänsä vaikka läpi vuorien. Muutaman vuoren Pekka onkin jo läpäissyt, sillä hän on kaikesta huolimatta onnistunut kouluttautumaan kunnioitettavasti: Vuonna 1995 Pekka lähti ystävänsä kannustamana opiskelemaan. Idea oli selvästi hyvä, sillä ahkera ja tunnollinen Pekka innostui kouluttautumaan viiteen ammattiin, ja käymään lisäksi yrittäjäkoulutuksen. Pekka suoritti koulutuksensa itsenäisesti. Hän kertoo tekevänsä aina parhaansa mukaan ja paremminkin kaiken mihin ryhtyy.
PUHUMINEN ON KULTAA
Pekka toivoo, että ihmisten tietoisuus äänistä kasvaisi. Hän suosittelee kokeilemaan seuraavaa: laitetaan huoneeseen kolme ihmistä, kaksi keskustelemaan keskenään ja yksi kuiskuttelemaan toisen keskustelijan korvaan. Tämä havainnollistaisi sitä, kuinka vaikea on keskittyä muuhun maailmaan, kun kuulee jatkuvasti ääniä päässään. Pekka toivoo, että ääniä kuuleville riittää empatiaa ja kärsivällisyyttä.
Pekka kehottaa muita ääniä kuulevia hakemaan apua ja puhumaan asiasta. Hän on itse saanut vertaistuesta paljon apua, ja suosittelee sitä kaikille.
“Jos yrität nostaa raskasta taakkaa yksin, niin eihän se välttämättä mihinkään nouse. Mutta kun avaa suunsa, niin siitä ympäriltä voi tulla kantoavuksi useampiakin ihmisiä. Sama pätee äänistä puhumisessa, että apua voi saada, kun pyytää,” Pekka kuvailee puhumisen tärkeyttä.
Teksti PINJA TEPONOJA
