Moniääninen-lehden kansikuvataitelijana on toiminut taidemaalari Sari Nieminen vuosien 2014 – 2021 välillä. Tämä on Sarin kokemustarina äänien kuulemisesta.
”Olen ääniä kuuleva vapaaehtoinen Suomen Moniääniset ry:ssä. En muista milloin olen liittynyt jäseneksi, mutta siitä on vuosia. Olen opiskellut Pekka Halosen akatemiassa valokuvausta ja ammatiltani olen taidemaalari.
Kuulen siis ääniä. Äänet ovat hallussa nyt, ne eivät häiritse enää paljonkaan. Äänet alkoivat, kun olin 23-vuotias, vuonna 1993. Kävin silloin Vapaata Taidekoulua. Asuin Kalliossa vuokra-asunnossa ja se oli hurjaa aikaa. Äänet olivat rankkoja ja itsetuhoisuuteen käskeviä. Sittemmin äänet rauhoittuvat ja olivat enemmän neuvoja antavia, mikä oli toisaalta myös ärsyttävää. Kun kaupassa mietin mitä ostaisin, äänet olivat siinä sitten neuvomassa, mikä oli toisaalta aika koomistakin. Kun äitini kuoli 2003, aloin olla psyykkisesti paremmassa kunnossa.
Pitkään olen siis näistä äänistä kärsinyt, mutta kuulen niitä enää vain silloin, kun stressaan. Äänet ovat jotenkin vain taustalla nyt. Vaikka ne ovat edelleen neuvoja antavia, ei siinä määrin kuin aiemmin. Välillä huomaan, että on päiviä, jolloin en kuule ääniä. Varsinkin, kun keskityn johonkin, kuten maalaamiseen, en kuule ääniä lainkaan. Minulta on myös leikattu rintasyöpä 2014 ja sen jälkeen se levisi luustoon 2018. Nyt viime vuodet tilanne on ollut vakaa. Mieheni on ollut rinnallani kaikkina näinä vuosina vuodesta 2004 alkaen, jolloin tapasimme. Niin vaikeina aikoina kuin hyvinä. Ja minä hänelle.
Minulla on Milla niminen kissa, nyt kolme ja puoli vuotta vanha. Otimme mieheni kanssa sen lokakuussa 2018 ja se oli ihana päätös. Millasta on ollut paljon iloa. Ihanaa, kun on jotain elävää, mihin keskittyä. Onhan se pikku riiviö, mutta ihana sellainen. Tuo paljon iloa meille.
Milla-kissasta on ollut iloa myös maalausaiheenani. Olen maalannut paljon kissoja ja monta kissanäyttelyä olen pitänyt. Maalaaminen on minulle henkireikä. Paljon on ollut vastoinkäymisiä mutta niistä on selvitty. Vierelläni mieheni ja Milla.”
Teksti ja kuvat: Sari Nieminen
