Istun Myyrmäen vuokrakämpässä. Mieleni on maassa ja tuijotan vain taivasta. Hyvä jos ajatukseni juoksevat edes sen vertaa, että saisin käytyä suihkussa. Muistan ajatelleeni jotain siihen liittyvää, että kohta joku varmaan vastaa näihin ajatuksiini. Elettiin syksyä 2015 ja kahden viikon päästä tästä ääneni alkoivat: ”Hei sä et voi tehdä noin mulle, laittaa sun äitiä kettuilemaan jostain mitättömästä asiasta”, huusin vuokrakaksiossani, kuultuani ensimmäinen äänen. Ääni oli siis nainen ja se kuulosti aivan entisen miesystäväni äidiltä. Pian jo riitelinkin sujuvasti ex-mieheni kanssa kaksiossa, paitsi että häntä eikä hänen äitiään näkynyt missään.
Aluksi ääniä oli siellä täällä, ikään kuin ne vastaisivat hassuihinkin ajatuksiini. Pian ne jo huusivat minulle solvauksia, milloin meikeistäni, milloin suhteistani, milloin ajattelutavoistani ja milloin mistäkin käytöksestäni. Lenkkeilin paljon ja kuuntelin vielä enemmän musiikkia. Elin musiikista ja lauloin paljon kotona. Jotenkin sain kotityötkin hoidettua, mutta ennen kaikkea kuuntelin musiikkia ja lauloin. Lauloin ilmeisesti jo niin lujaa, että naapurinikin ihmettelivät asiaa.
Ennen kuin rupesin juttelemaan entisen miesystäväni ja hänen äitinsä kanssa, olin juuri muuttanut yksin, eronnut ja menetin myös paljon kavereita ilmeisesti sairauteni tähden. Nämä asiat olivat todella traumatisoivia 29-vuotiaalle ja liittyvät myös jotenkin äänieni alkamiseen.
Kun äänet jatkuivat pidempään, opin jossain vaiheessa oivaltamaan, että ne ovat minulla koska ne haluavat minulta jonkinlaista käytöstä, ajattelua. Ihan kuin parannusta tapoihini. Välillä en saanut nukuttuakaan äänten kanssa. Olen joutunut pohtimaan paljon sitä, mitä heikkouksia minussa on äänieni kanssa ja niiden tähden. Yhtä tärkeänä koen kuitenkin niiden oivallusten ja korjausten lisäksi sen, että en ole unohtanut vahvuuksiani. Välillä ne ovat melkein unohtuneet, kun kuulen paljon solvaavia ääniä, mutta minussa on myös hyviäkin piirteitä.
Kun oivalsin pitää säännöllisestä unirytmistä kiinni, johon kuuluu myös alkuillan uni, helpotti elämäni äänten suhteen. Lisäksi koen edelleen, että uni on minulle yksi tärkeimmistä asioista, joka pitää ajatukseni kasassa äänienkin kanssa. Kun oivalsin, että olen liian yksin ja hakeuduin ensin Mielettömän Valoa toimintaan ja tapasin siellä ihmisiä, helpotti sekin elämääni. Kun toiminnasta intoutuneena päätin ruveta käymään lisäksi kulttuuripajalla vertaisohjaajana, katsoivat ääneni, että olen taas hieman ”yhteiskuntakelpoisempi” ja se helpotti taas hieman elämääni. Vielä voisin yrittää olla hermostumatta äänilleni niin maailma voisi hymyillä vähän enemmän minullekin.
Nyt noin seitsemän ja puoli vuotta äänien alkamisen jälkeen olen mukana Helsingin kaupungin kokemusasiantuntijatyössä, jossa toimin sekä Aito-välittäjänä että kehittämistyössä. Olen myös edelleen mukana vertaistuottajana ja vertaisohjaajana Mielettömässä Valossa ja kulttuuripaja K-35:ssä. Aloittelen myös vertaisohjaajuutta Suomen Moniäänisillä, harrastan vesijumppaa ja käsitöiden tekoa. Koen elämäni mielekkääksi, minulla on äänien alkamisen jälkeen ensimmäisen kerran hyviä kavereita ja haaveilen taas tulevistakin koitoksista.
Teksti: Tanja
Julkaistu Moniääninen 1/2023 -lehdessä.
