Miksi lapset ja nuoret kuulevat ääniä?

Äänien, näkyjen ja muiden epätavallisten aistikokemusten kokemiselle on olemassa useita selityksiä. Saatat ehkä aavistella, mistä omat äänesi (tai jonkun tuntemasi henkilön äänet) kumpuavat. Jos kuitenkin kaipaat selityksiä äänien syiksi tai haluat kuulla, mitä muut asiasta ajattelevat, niin katso alla oleva lista.
Component 24 – 6

Olipa pohjimmainen syy äänien taustalla mikä tahansa, saattaa olla hyödyllistä miettiä, mikä ääniä laukaisee tai mikä niitä pahentaa. Tällaisia asioita voivat olla vaikkapa väsymys, tunteet (kuten viha, turhautuminen ja suru) tai tietyt paikat, tilanteet ja vuorokaudenajat.

Jos kaipaat apua oman tilanteesi pohtimiseen, puhu asiasta jollekin luotettavalle läheisellesi. Myös vertaistukiryhmään osallistumisesta voi olla apua.

Group 625

HARJOITUS: Mitä tehdä, kun äänet pelottavat?

On hyödyllistä opetella keinoja joiden avulla selviytyä, jos äänet pään sisällä uhkaavat käydä raskaiksi tai pelottaviksi. Eri asiat toimivat eri ihmisillä, mutta parin yksinkertaisen rauhoittumiskeinon osaamisesta saattaa olla paljon apua tilanteessa kuin tilanteessa.

Yksi hyödyllinen menetelmä on nimeltään ” viisi asiaa”. Tämän menetelmän avulla voit palauttaa itsesi takaisin nykyhetkeen, jos olet eksynyt omiin ajatuksiisi.

Nimeä viisi asiaa jotka voit nähdä,
viisi jotka voit kuulla ja
viisi jotka voit tuntea.

Sitten nimeä neljä asiaa… kolme a siaa… kaksi asiaa… yksi asia.

On täysin ok toistaa samoja asioita, jos mieleen ei tule muuta. Voit myös tuottaa itse ääniä, jos olet hiljaisessa paikassa.

Lähde: Voice Collective

http://www.voicecollective.co.uk/

yksin-pimeässä

Tutustu oppaisiimme

Aania-ja-nakyja-

Ääniä ja näkyjä

AANIA-JA-NAKYJA-2-nettisivu_1

Ääniä ja näkyjä 2

SISAINEN-AANI-OPAS

Sisäinen ääni

Katso muut tilattavat ja ladattavat materiaalit

Tutustu tilattaviin ja ladattaviin Moniäänisten materiaaleihin, kuten erilaisiin oppaisiin ja jäsenlehteen.

Group 626
Two girls seeing from the back in front of a lake

Äänien kuuleminen voi herättää paljon kysymyksiä ja pelkoakin läheisissä. Mitä ääniä kuulevan perheenjäsenten ja ystävien kannattaa ottaa huomioon?
Lue lisää...

Man working on his computer

Mikäli asiakas on siihen valmis, kannattaa äänistä puhua hänen kanssaan avoimesti. Vain siten saat tietää, millainen kokemus on juuri hänen kohdallaan.
Lue lisää...

Uutiskirje!

Lorem Ipsum is simply dummy text of the printing and typesetting industry. Lorem Ipsum has been

Tervetuloa ystävien pariin!

Katso alta video kokemuksia äänistä

Kuulun video esikatselu 04.03
Play Video about Kuulun video esikatselu 04.03

Moniääniset tuo yhteen ihmiset, joita äänien kuulemisen kokemus koskettaa. 

Yhdessä on helpompi löytää keinoja tulla toimeen häiritsevien äänien kanssa ja huomata, että äänien kuuleminen onkin normaali inhimillinen kokemus, josta saa puhua.

Toivomme, että näiltä sivuilta saatava tieto auttaa sivua ymmärtämään äänien kuulemisen kokemusta ja että löydät sinulle sopivan tavan osallistua vertaistukitoimintaamme.

Arvomme ovat: yhteisöllisyys, empatia ja rohkeus.

Skip to content